Rimakauhua ja rahkapiirakkaa
Kolmekymppisen kulttuurin moniottelijan ajatuksia elon mahtavuudesta ja kettumaisuudesta. Iloa elämään tuovat musiikki, teatteri, kirjoittaminen, valokuvaaminen, hyvä ruoka, kauniit vaatteet ja rakkaat ihmiset.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Kolmekymppisen kulttuurin moniottelijan ajatuksia elon mahtavuudesta ja kettumaisuudesta. Iloa elämään tuovat musiikki, teatteri, kirjoittaminen, valokuvaaminen, hyvä ruoka, kauniit vaatteet ja rakkaat ihmiset.
Minun mielestäni tarvitsemme rohkeutta, jotta uudet ideat saadaan mahdollisimman nopeasti hyödynnetyiksi. Ensinnäkin tarvitsemme rohkeutta, jotta uskallamme sanoa ääneen keskeneräiset ideamme, jotta muut voivat jalostaa niitä eteenpäin. Toisekseen tarvitsemmekin siis rohkeutta antaaksemme omat ideamme muiden käyttöön. Vaikka muut eivät aina ajattelisikaan yhteistä etua, ei se ole mikään syy sinulle olla näyttämättä esimerkkiä! Uskon, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja että hyvä palautuu tekijälleen tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Haluan olla sinun kanssasi mukana luomassa ennakkoluulotonta, avointa ja rohkeaa kulttuuria Suomeen. Haluan, että jaamme yhdessä muiden kanssa uudet ideamme mahdollisimman nopeasti, uusimpia teknologioita hyödyntäen. Tällöin hyödymme siitä kaikki.
Elämää -Iloa - Ihmisiä - Tapahtumia Mitä tapahtuu ja kenelle? Hauskoja juttuja päivän piristykseksi.
Elämä on kuin polkupyörällä ajoa. Jollei polje, ei tapahdu juuri mitään. Tarinoita milloin mistäkin. Elämästä. Matkustamisesta.
Hauskoja vitsejä, pelejä, kuvia ja videoita
Onnellisuuden avain on niin pieni, että sen läytämiseksi joutuu tekemää töitä koko elämänsä....
Yksittäisen ihmisen haaveita paremmasta maailmasta. Oikeudenmukaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Kaikkea pahaa vastaan. :) Yleistä höpinää ja jatkuvaa valitusta.