- Paperimuistoja -
- Paperimuistoja - blogissa inspiroidutaan ja kurkataan näyteikkunoista paperiaskartelun ja kädentaitojen ihanaan maailmaan.
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
- Paperimuistoja - blogissa inspiroidutaan ja kurkataan näyteikkunoista paperiaskartelun ja kädentaitojen ihanaan maailmaan.
Inspiroivat, luovat & kotoisat kyläilylinkit
Poikkeama koostuu 19 nuoresta intohimoisesta opiskelijayrittäjästä. Tavoitteenamme on olla monialainen taitokonserni sekä tehdä miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä.
Monipuolinen blogi, runsaasti kuvitusta. Aiheita arjesta, taiteesta, elämästä, monesta asiasta.
ideoita, etsin, eksin, kopsaan... ideoita, niitähän mulla riittää
Jaakon Häissä-blogi julkaisee juttuja häihin liittyvistä erikoisista ilmiöistä ja kummallisuuksista. Välillä aiheessa pysyen, mutta useimmiten ei. Hieman erilainen lähestymistapa häihin, kuin mitä on totuttu näkemään. Blogista löytyy aiheita oudoista kutsukorteista ja vihkisormuksista aina häätriviaan ja perinteisiin saakka.
Blogissa keskustellaan yliopistosta eri näkökulmista.
Pian 20 vuoden ikäkriisiin ajautuva ensimmäisen vuoden kauppatieteilijä kirjottelee ajatuksiaan pukeutumisesta ja vaatteista. Mukaan mahtuu juttua opiskeluista, liikunnasta ja kauneudenhoidosta. Tarkoituksena jakaa hyvää mieltä rennolla meiningillä, joten mitään kovin vakavaa ja syvällistä tekstiä ei kannata odottaa!
Frankin blogin tarkoitus on esitellä mielenkiintoisia asioita ympäri maailmaa. Joskus mainoksia tai markkinointia, mutta pääosin jotain aivan muuta. Mielenkiintoisia, uusia ideoita sekä tyylikkäitä, innovatiivisia toteutuksia. Silloin tällöin Frank pääsee itsekin ääneen. Tervetuloa!
Minä. Aikaa itselleni ! Mikä erikoinen ajatus. …aikaa hyville ajatuksille ja luovuudelle ! Aloitan tästä. Täällä puuhastelen omiani ideoiden, poptyyppisen maalaamisen, valokuvauksen, kierrätysaskartelun, virkkaamisen, neulomisen ym parissa. Välillä vain pohdin vaikka värejä ja materiaalia tai en kerta kaikkiaan mitään ! Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa !
More fun ! More music ! More arts & crafts ! Less bullshit ! I've already had my share ! Ja joo - jotkut asiat vain näyttävät ja kuulostavat paremmilta englanniksi !
Pahaniemiyards on turkulaisen graafikon Erkki Mikkolan vanhojen laivojen kuvia sisältävä verkkogalleria.
http://www.parhaatlahjat.com/ on sivusto, josta löydät parhaat lahjaideat kaikenikäisille ihmisille sekä parhaat lahjaideat eri sesongeille.
Blogin tarkoitus on auttaa ihmisiä säästämään rahaa hankinnoissaan.
Suomi-Ideat Blogin tavoitteena on jakaa tietoa, neuvoa, auttaa, innostaa, yhdistää, herättää keskustelemaan sekä kannustaa toimintaan kaikkia innovaatioista ja ideoinnista kiinnostuneita ihmisiä. Suomi kaipaa lisää hyviä innovaatioita ja uusia kasvuyrityksiä, ja niinpä Suomi-Ideat -blogi pyrkii kantamaan oman kortensa kekoon kansakuntamme tulevaisuuden menestyksen puolesta.
Teippitarha blogi kertoo eri käyttöideoita kauniiden koristeteippien käyttöön samalla esitellen verkkokaupan valikoimaa. Puodin valikoimissa teipit askarteluun, skräppäykseen, paketointiin - vain mielikuvitus on rajana. Laaja valikoima japanilaisia mt masking tape teippejä!
Kouluttajan ja käsillä joogaajan ARTEFAKTEJA ja ajatuksenpoikasia.
"A collection of ideas, prompts and inspiring curiosities for writing." Päivittäin päivitetty blogi, johon kerätään kirjoitusideoita, haasteita ja inspiraatiota blokista kärsiville kirjoittajille. Lisäksi löytyy myös artikkeleita ja yleisiä kirjoitusvinkkejä! Kielenä englanti, mutta ylläpitäjä suomalainen :)