Ciili Cöhertää
Askartelua, käsitöitä, nukkekoteilua
Avainsanaan kuuluu 215 blogia.
Askartelua, käsitöitä, nukkekoteilua
Harvakseltaan päivittelen blogia, koska minulla on onneksi vielä muutakin elämää ;) ja siitä pitää huolen perhe, miekkonen ja kaksi lapsukaista. Mutta sitten kun päivitän osallistun torstaiblogien haasteisiin ja joskus vähän muutakin epämääräisen rajaamatonta löpinää ja kuvia ilmaantuu.
Kausittaisen käsityöpuuskan aikaansaannoksia. Blogissa vilahtelee ajoittain myös pieni labbistyttö, Luna.
kaikenlaista käsitöistä
villan värjäystä sienillä ja kasveilla, neuletta, huopaa ja näpertelyä
Blogissa esittelen maalauksiani ja huovutuksiani, sekä mihin milloinkin satun innostumaan ja sitä tekemään. Kaikenlainen käsillä tekeminen on minulle erittäin tärkeää ja materiaalit saattavat muuttua mieltymyksieni ja innostukseni mukaan.
Noin kolmikymppisen naisen ja "ketunpojan" elämää ja tuohuilua kädentaitojen ym parissa. Askartelua ja valokuvausta, sekä pohdintaa. (Enemmän ja vähemmän vakavista asioista.)
Valokuvia ja opastuksia tekemistäni askarteluista, ompeluksista ja tuunauksista. Sisustusideoita ja hauskoja hetkiä koirani sekä ystävieni kanssa, täällä kauniissa kotimaassa tai ulkomailla.
Kerään tänne kuvia ja tarinoita kaikenlaisista käsin 'rustaamistani' jutuista, jotka poikkeavat normaalista arki-rutiinista. Käytän töissäni paljon kierrätysmateriaalia! Avaisanoja käytettävyys ja innovatiivisuus, sekä vähän kuormittava valmistustapa.
Huovutusta, neulontaa, värjäystä, kehräystä, kankaanpainantaa, lasihelmiä... Katrin käsillä tehtyä.
Neuleita, virkkausta, huovutusta, sekatekniikoita... Viime aikoina paljon vauvalle tehtyä. Blogi on pääosin englanniksi, paljon kuvia.
Blogi elämästäni ja muusta sellaisesta!
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Arkipäivän ahertelua ja kaikenlaista käsillä tekemistä harrastava eläinrakas naisihminen. Ihmettelee myös tätä maailman menoa toisinaan. Musiikki lähellä sydäntä.
WoodooBuumi on neulahuovutukseen ja käsitöihin hurahtaneen aikuisen naisen aikaansaannoksien kuvakirja. Erityisesti lähellä sydäntä ovat aiheet jotka liittyvät koiriin ja hevosiin, tai ylipäätään eläimiin. Uusin hurahtaminen on tapahtunut polymeerimassasta valmistettuihin koruihin sekä koiriin. Tule kurkkaamaan mitä uutta olen saanut aikaan :)
Kaikenlaista sekalaista: koruja, huovutuksia, neulontaa, virkkausta, kankaankudontaa, värjäystä, kankaanpainantaa, tilkkutöitä ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa...
Tekstiilialan opiskelijan luomuksia ja mietteitä.