Neulenuotteja
Muistiin merkittyjä silmukkamääriä ja neuleohjeita eli Helmiksen muistiinpanoja. Ei päivää ilman puikkoja!
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Muistiin merkittyjä silmukkamääriä ja neuleohjeita eli Helmiksen muistiinpanoja. Ei päivää ilman puikkoja!
Olen 38-vuotias nainen. Tikutan sukkia sun muita viritelmiä välillä erittäinkin epätoivoisesti muun elämän ohessa.
Blogissa neulotaan ja ihastellaan lankoja. Ja hamstrataan niitä, voi kyllä. Sen lisäksi ajoittain askarrellaan, häärätään keittiössä, käydään kirpputoreilla ja katsellaan puutarhaa. Tervetuloa!
Värkkäävä emäntä, jolla hyvin läheinen suhde lankoihin. Useampi käsityö aina keskeneräisenä odottaa valmistumista.
Koulumaailman ammattilainen, joka harrastaa minimaailman tuunaamista, nukkeideoita ja huovutusta - ja paljastaa avoimesti näillä sivuilla tuotoksiaan sekä selittää niiden olemassaolon tarkoituksen
Pääsääntöisesti käsityöblogi. Kirjoitan myös muista itseäni kiinnostavista asioista. Pyrin kuitenkin pitämään pääpainon kädentöissä.
WoodooBuumi on neulahuovutukseen ja käsitöihin hurahtaneen aikuisen naisen aikaansaannoksien kuvakirja. Erityisesti lähellä sydäntä ovat aiheet jotka liittyvät koiriin ja hevosiin, tai ylipäätään eläimiin. Uusin hurahtaminen on tapahtunut polymeerimassasta valmistettuihin koruihin sekä koiriin. Tule kurkkaamaan mitä uutta olen saanut aikaan :)
Kaikenlainen villan työstäminen huovutettavaan muotoon.
Maalla tapahtuu ja sattuu, varsinkin kun sinne pistää 2 aikuista, 2 lasta, 3koiraa ja kissan.Emäntä oirehtii vahvasti käsityökärpäsen puraisusta ja siinä sivulla kasvattaa kahta ihanaa tyttöä. Mies korjaa tilalla millon mitäkin ja juoksee koirien perässä lenkillä...kissa on vaan hemmetin huomionkipeä ja valittaa nälkäkuolemaa kun pirkan raksut ei kelpaa...tervetuloa meidän maailmaan.
Olen Irja Raahesta ja olen hurahtanut tossujen ja lakkien huovuttamiseen. Pidän kursseja huovuttamisesta kiinnostuneille ja myyn valmiita tuotteita sekä harrastukseen vaadittavia välineitä. Päivittäin syntyy uusia malleja ja jokainen niistä on ainutlaatuinen. Kuvia tulee lisää sitä mukaa kun tuotteita valmistuu.