Heltsun blogi
Kertoo 19 vuotiaasta äidistä joka rakastaa biletystä sekä tietysti omaa aviomiestään ja lastaan. Rankan elämän kokenut tyttönen.
Avainsanaan kuuluu 10 blogia.
Kertoo 19 vuotiaasta äidistä joka rakastaa biletystä sekä tietysti omaa aviomiestään ja lastaan. Rankan elämän kokenut tyttönen.
Perhe-elämää vankilan, mielenterveys ongelmien ja monien muiden vaikeuksien jälkeen. Elämää ennen ja nyt.
Hiljattain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saanut 20 vuotias tyttö yrittää ymmärtää itseään ja sairauttaan. Koska en ole päiväkirjatyyppiä, tulee sisältö perustumaan lähinnä sairauteen liittyvistä asioista. Samalla yritän hyväksyä tilanteeni, ja mahdollisesti pystyä elämään sairauteni kanssa ainakin melkein normaalia elämää. Samalla tämän lukeminen voi tietämättömille avata hieman millaisesta höiriöstä on kyse, ja miten tällaisen ihmisen ajatukset ja aivot toimivat.
Pallon elämää -blogi on Lappeenrannassa sijaitsevan Perhekoti Pallon työntekijöiden ylläpitämä blogi. Blogissa pallolaiset kirjoittelevat blogitekstejä vapaavalintaisista aiheista eri näkökulmista. Blogin tarkoituksena on kertoa Pallon toiminnasta avoimesti eri kanteilta.
Kun maailma romahtaa, eli miten äidistä oli tulla viraton...
Tapahtumat ovat elämääni. Osa taaksejäänyttä. Löydän silti ne edestäni. Osa tulevaa. Tämä on minua. En voi irroittaa sitä, joten opettelen käsittelemään ja elämään näiden tapahtumien kanssa.
Ihmeissään oleva äiti miettii tyttärensä tulevaisuutta ja tätä päivää.
Blogi ohjaa varsinaiseen blogiini "Yhteiskuntakriittinen feministi", jossa kirjoitan jatkuvasti lastensuojelun vääristymistä ja turhista huostaanotoista. Hämmästelen sosiaalikoneiston mielivaltaa, jolla perheet ja lapset tuhotaan. Kauhistelen lastenkotien työntekijöiden kylmyyttä. Kuvailen lastensuojelutyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden järjettömyyttä. Lastensuojelu on nykymuodossaan uhka lapsillemme! Sosiaalityöntekijät riistävät lapset poliisien avustamana hyvistä kodeista. Narkkarit ja oikeasti alkoholisoituneet saavat jostain syystä pitää lapsensa. Hämmentävää. Kuntien sosiaalityöntekijät ovat ilmeisesti rakentamassa itselleen mukavan asiakaskunnan, jolla ei ole todellisuudessa niitä ongelmia, joita sosiaalityö ja lastensuojelu väittävät heillä olevan. Oikeasti avun tarpeessa olevat jätetään heitteille.
Jori muistelee lapsuuttaan kivikaudella eli Honkajoella 1970 ja 1980-luvuilla. Jori olisi pitänyt huostaanottaa (Vaimon mielestä)