Avainsanaan kuuluu 77 blogia.
Michael Perukankaan henkilökohtainen blogi.
Pikkukaupungin parikymppinen homopoika pohtii homoelämäänsä ja homoilmiöitä. Mikä nyt sattuu milloinkin kiinnostamaan.
Rakkaat siskot on ajankohtainen strippisarjakuva nuorten aikuisten työ-, yö- ja arkielämästä.
Helsinkiläisen homppelin ajatuksia ja elämää.
Keski-ikäinen homomies jonka perheeseen kuuluu ukko ja pikku koira. Maanis-depresiivisellä tavalla elämän iloluontoinen hylky. Energiaihminen, joka rakastaa juhlia ja raakaa paluuta arkeen. Kirjoitan tätä blogia juuri sinulle. Kiva kun kävit vierailulla.
Turkulaisen opettajan ajatuksia työstä, parisuhteesta, tyhmästä koirasta ja mökin kunnostamisesta.
Setan puheenvuoroa päivittävät Setan työntekijät ja luottamushenkilöt. Seta on vuonna 1974 perustettu ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö.
23-vuotias queerfeministi kirjoittaa elämästään. Lähinnä opiskelusta, lesboudesta ja syömishäiriöistä.
23-vuotias queerfeministi kirjoittaa elämästään. Lähinnä opiskelusta, lesboudesta ja syömishäiriöistä.
17-vuotias lesbo kertoo lukiolaisen arjestaan ja elämästään ennakkoluulojen keskellä. Viettää aikaansa koiransa, tyttöystävänsä ja hevosten kanssa, sekä valokuvaten kokemuksensa matkan varrelta talteen.
Turhista kipuileva ja sisältä herkkä 16-vuotias yrittää löytää itsensä naisena ja ihmisenä, yksilönä ja osana yhteiskuntaa. Unelmana muuttua keijuksi ja parantaa maailma.
Nuoren lesbotytön arkea ja elämää ihmissuhdekiemuroineen
When passion colors everything
Ex-Gay? Luvassa mietiskelyjä Jeesuksen ihmeellisestä opastuksesta. Kuinka Jeesus on kykenevä eheyttämään alkoholismista, tupakka-addiktiosta ja jopa homoudesta! How is Jesus capable to heal from alcoholism, smoking habbit, and even from being gay! That's what this is mostly about.
Saavumme Helsinkiin on kollaasi kohtaamisista, kokoelma tarinoita urbaanista onnellisesta marginaalista, arjen pehmeistä alueista ja kovista porttikongeista. Tervetuloa oikaisemaan maidonmustana yönä Ruttopuiston läpi, kun sade on pessyt kaupungin posket ja notkeiden katujen kulmissa, markiisien sähkönlämpöisessä valossa olet valmis kohtaamaan vastaantulijoita ja tarinoita.
Ahdistuneen ja yksinäisen espoolaisen hinttarin oma pikku blogi xD
Sofian sarjakuvablogi ja sketchiblogi samassa paketissa.
Haluamme edustaa vaihtoehtoista näkemystä homogeenisessä ja kulutuskeskeisessä blogi-maailmassa. Rakkaudesta vaatteisiin käymme vallankumoukseen kulutushysteriaa ja ulkonäkönormeja vastaan.
Tamperelainen lesbo bloggaa itseään kiinnostavista asioista: kirjallisuudesta, leffoista, teatterista, mediasta, ilmiöistä. Sateenkaarevasti tietenkin!