Hirsilinna.com
Hirsitalo tai hirsimökki on monen unelma. Hirsilinna.com antaa helpotusta pahimpaan tiedonjanoon.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Hirsitalo tai hirsimökki on monen unelma. Hirsilinna.com antaa helpotusta pahimpaan tiedonjanoon.
Vanha pohjalainen hirsitalo rakentuu Runotaloksi. Seuraa miten talo on purettu hirsiksi ja pystytetään uudelleen liiketoimintaa varten.
Seuraa Runotalon tuotteiden suunnittelua ja liiketoiminnan etenemistä. Tulevaisuudessa Runotalo tulee olemaan siellä viihtyvien ihmisten oma voimapaikka.
Tietoa hirsitaloista.
Blogissa kerrotaan 1800-luvulla rakennetun hirsitalon ja pihapiirin kunnostuksesta entiseen loistoonsa! Korjaamme perinteitä kunnioittaen ja vanhaa säilyttäen, tavoitteenamme on kuitenkin viihtyisä ja kaunis vapaa-ajan koti, ei museo. Tervetuloa mukaan!
Tässä blogissa kirjoittelemme oman unelmamme 1800-luvun hirsitalon siirtämisen ja rakentamisen vaiheista ja elämästä siinä ohessa
Tässä blogissa kolmekymppinen pariskunta kertoo mökin rakentamisesta saareen. Tämä on molemmille ensimmäinen rakennusprojekti ja selvitettävää on ollut paljon, joten haluamme jakaa kokemuksiamme rakentamisen suunnittelusta ja itse rakentamisesta muille.