Piparin maailma
Pipari on 23-vuotias kahden kissan äiti Helsingistä. Kirjoittaa elämästään perheen, opiskelun, urheilun, juhlimisen, muodin, sisustamisen, kauneuden, eläimien, elokuvien ja musiikin parissa.
Avainsanaan kuuluu 280 blogia.
Pipari on 23-vuotias kahden kissan äiti Helsingistä. Kirjoittaa elämästään perheen, opiskelun, urheilun, juhlimisen, muodin, sisustamisen, kauneuden, eläimien, elokuvien ja musiikin parissa.
käsityöt, askartelu, lapset, hevoset, nukkekoti, neulonta,
Noin kolmekymppisen mamman jutustelua ristipistoista, neulonnasta, ompelemisesta ja muusta käsityötouhusta. Lapsista ja tulevaisuudessa hevosistakin.
Juttuja kaikenlaisista käsitöistä, eläimistä ja elämästä yleensä.
Blogi elämästä.
Sarkastinen polle sanoo mitä ajattelee vaikka ei aina ajattelisikaan.
Rönsytautia poteva käsityöläinen kertoilee elämästään, käsitöistään, helmistä, tilkuista, neuleista, virkkauksista, kudonnaisista, huovutuksista ja kaikesta käsillä tekemiseen liittyvästä. Saattaa sisältää myös juttuja eläimistä, kuten hevosista ja koirista.
Pienois hevostalli projektini. Pyrin tekemään kaiken itse, hevoset ja tallin. Tämä projekti on omistettu edemenneelle ponilleni josta tulee tallin nimi, Veeran talli
Satulahuoneen hoitaja Heidi Kallioniemi. on ratsastuksen perinteisten lajien syväharrastaja ja seuratason kilparatsastaja sekä tallinpitäjä. Hän elää omien sanojensa mukaan kahden lapsen ja kahden hevosen loukussa, joiden lisämausteena on vielä yksi poni ja hevosille allerginen mies.
Suomalaisen elämää kahden vuoden komennuksella Länsi-Unkarissa. Havaintoja Unkarista ja unkarilaisista ja terveisiä kotiin. Hevos- ja kissapainotteinen ulkosuomalais-blogi.
maailman eläinrakkain kääntäjä höpisee lahjakkaasti ilman isoja alkukirjaimia. mukana menossa läjä hevosia, bassetti, harmaa kissa ja epämääräisiä muusikoita. hanskalla on asiaa, mutta asiapitoisuus on hyvin pieni.
Ankkulin eläintarhassa kohelletaan koiran, ponin ja jyrsijälauman kanssa.
Moi oon Tania 20v, höpsö heppatyttö espoosta. Tykkään höpöttää yksinäni kameralle ja lätkäistä ne videot sitten blogiini. Tykkään leffoista ja roskaruuasta. Tykkään teistä kaikista ja kun käytte mun blogissa
Kissoja, itämaista tanssia, käsitöitä, hevosiakin nykyään. Elämää arjesta.
suomalaista maalaiselamaa norjan ihmemaassa
remonttireiskana pienellä hevostilalla toimii todellinen tee-se-itse-mies sekä työnjohtajana että duunarina. remontoidaan ja rakennetaan taloa sekä sivussa yritetään rakennella/korjailla hevostallia. työmottona: "aikoihin en oo vasaraa käyttäny - mut nyt käytän"
Pökäleploki on Pökäle-lehden oma blogi. Blogissa käsitellään ajankohtaisia hevosiin liittyviä asioita vakavamielisesti ja tosissaan. Pökäleellä on nettisivut osoitteessa www.pokale.tk ja vilkas keskustelufoorumi http://pokale.21.forumer.com/index.php.
Suomalaisen nuoren naisen kaksikielistä arkea (naimisissa jenkin kanssa) - hyvässä ja pahassa. Tervetuloa tutustumaan.
Satunnaista seikkailua Texasin tantereella. Kotirouva puuhastelee, seikkailee, reissailee ja hevostelee sen minkä kerkeää.