Bardock Boy
v.1992 syntynyt nuori opiskelijanainen kirjoittaa blogia esteruunastaan. Postaukset koostuvat kisoista, valmennuksista, treeneistä sekä yleisesti hevoselämästä. Lisäksi seassa vilahtelee lifestyle- tyylisiä postauksia.
Avainsanaan kuuluu 85 blogia.
v.1992 syntynyt nuori opiskelijanainen kirjoittaa blogia esteruunastaan. Postaukset koostuvat kisoista, valmennuksista, treeneistä sekä yleisesti hevoselämästä. Lisäksi seassa vilahtelee lifestyle- tyylisiä postauksia.
Finnhorse fan blogging in English.
Kirjoituksia nuoren tytön elämästä hevosten kanssa.
Arkielämää ja ajatuksia. Silloin kuin tekee mieli kirjoittaa.
Sarkastinen polle sanoo mitä ajattelee vaikka ei aina ajattelisikaan.
Elämää, eläimiä ja elämyksiä rintamamiestalon arjessa.
blogi joka kertoo tytön ja ponin parelli elämästä!
19-vuotias naisen alku kirjoittelee sensuroimatonta lifestyle blogiaan jossa innostutaan esimerkiksi vaatteista, hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta. Sydäntä lähellä nauraminen, päättömät jutut, ystävät, juhliminen, taide ja musiikki.
Draumur fra Vididal nimisen issikan elämää.
17-vuotias tyttö Jyväskylästä kertoo lähinnä oman hevosensa Sebastinan, sekä muiden hevosten kanssa touhuilusta. Muitakin päivän mittaan tapahtuneita juttuja blogista löytyy.
Espoolaisen Ratsastusseura Primus ry:n jäsenet kertovat ratsastuskokemuksistaan ja -tuntemuksistaan.
Blogi kertoo hevospainotteisesti pienen perheen elämästä maaseudulla.
Maatilan elämää
-96 syntynyt tyttö kirjoittelee elämästään neljän ylläpitohevosen ja yhden oman hevosen kanssa. Postauksia tulee useamman kerran viikossa ja mukana on sekä videoita, että kuvia! Blogi kertoo hevosten lisäksi myös muusta elämästäni, mutta painottuu silti hevosiin. :)
WoodooBuumi on neulahuovutukseen ja käsitöihin hurahtaneen aikuisen naisen aikaansaannoksien kuvakirja. Erityisesti lähellä sydäntä ovat aiheet jotka liittyvät koiriin ja hevosiin, tai ylipäätään eläimiin. Uusin hurahtaminen on tapahtunut polymeerimassasta valmistettuihin koruihin sekä koiriin. Tule kurkkaamaan mitä uutta olen saanut aikaan :)
Elämää ja suuria tunteita centered ridingin sekä hevosten parissa.