Keittiö ja puutarha
Kasvisruokaa ja leivontaa - vegaaniherkkuja arkeen ja juhlaan.
Avainsanaan kuuluu 192 blogia.
Kasvisruokaa ja leivontaa - vegaaniherkkuja arkeen ja juhlaan.
Meillä on nyt kyllästytty suurteollisesti tuotettuun massasapuskaan, jota myydään massamarketeissa, jotka kuuluvat markkinoita hallitseville elintarvikealan suuryrityksille, jotka omistavat ydinvoimaosakkeita, mikä kertoo kaiken näiden yhtiöiden kestävästä kehityksestä. Päätimme tehdä oman näköistämme ruokablogia sapuskoista, joiden ainekset ovat pienten, paikallisten tuottajien valmistamia. Luomua, reilun kaupan tuotteita ja rehtiä pohjalaista lähiruokaa. Lisäksi pyrimme joka kesä kasvattamaan aina edellistä enemmän omia vihanneksia, kasviksia ja mausteita. Talouden sähkö tulee jo tuulivoimalasta ja tupa lämpiää puulla. Kapinaa se on pienikin kapina. Pienillä yksityisillä teoilla voi olla merkitystä, jos tekijöiden joukko kasvaa. Onhan meitä tämän lajin "Rannanjärviä" Suomessa jo aika paljon!
JusSina, Jussi ja Sina, on nuori oululaispariskunta. Rakastamme hyvää ruokaa, erityisesti nopeaa sellaista :) Blogissa julkaisemme suosikkireseptejämme ja muita makumatkoja. Välillä meillä tuoksuu pulla, eli leivontaakin on luvassa! Tervetuloa peremmälle!
Täällä esitellään tekemiäni näköisruokia nukkekodin väelle, välillä tietysti jotain muutakin nukkikseen liittyvää.Mittakaava 1:12.
Tamperelaistuva nuoripari laittaa ruokaa rennolla asenteella. Haluamme tehdä helppoa, nopeaa ja hyvää ruokaa niin arkena kuin viikonloppuisin.
Reseptejä käyttäen vain kasvikunnan tuotteita, kevät ja kesäaikaan taimikasvatusta ja parvekepuutarhan kuulumisia.
Unelma maaseudusta, luonnosta , suussa sulavista herkuista ja mummolan tunnelmasta keskellä korpea.
Kuvapainotteinen ruokablogi
Lapsiperheen elämää. Kirjoitan pienistä asioista kauniiden kuvien kanssa. Päiviimme hauskuutta tuovat askartelu, herkkujen valmistus ja seikkaileminen luonnossa. Nauru ja pusut tekevät elämästä elämisen arvoisen!
Kakkusankari leipoo kakkuja ja leivonnaisia, testaa kaupan tuotteita ja toimii Kakkusankarit-verkkokaupan uutiskanavana!
18-vuotiaan Stitch- ja ayabie-hullun tytön blogi, josta löytyy tyylin kehittymistä, ostoksia ja muuta löpinää kiinnostuksiin ja muuten vaan elämään liittyen.
God is my bitch, Misc Behaving, matkalla jo, valinnan vaikeus, Rento ja muksu. Ei siis mikään LASTEN LAKRITSI.
Ruokablogi, joka keskittyy paitsi uusien reseptien kokeiluun ja vanhojen salaisten paljastamiseen, myös ruuan taloudelliseen puoleen. Edullista, herkullista ja terveellistä ruokaa kun on yksinkertaista tehdä itse.
Uusi blogi, uusi yritys, intoa täynnä mutta nöyränä uuden edessä.
Kahden tytön ylläpitämä blogi herkullisista resepteistä.
Blogia päivittelee 15-vuotias poika, joka leipoo sillon ku jaksaa ja ehtii. Päätin kokeilla tätäki alaa ja koitan kehittyä kans vähitellen. Tykkään suklaasta, ja sen mun blogissa huomaakin.
Tuleva opettaja kirjoittaa käsitöistä, keskeneräisistä ja joskus jopa valmistuvista, ideoista ja unelmistaan. Lankakerää pyörittävät välillä myös kaksi kissakaverusta.
Kotiruokaa herkutellen! Kotiäidin ruokablogi, terveellisestä, taloudellisestä ja hyvästä ruoasta!