Home - La vie de Mari
Juuri aloitettu blogi, jossa kirjoittelen muutaman kerran viikossa. Kyseessä on myös kotisivuni, joten sivuilta löytyy (ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän) muutakin taravaa, käy kurkkaamassa!
Avainsanaan kuuluu 123 blogia.
Juuri aloitettu blogi, jossa kirjoittelen muutaman kerran viikossa. Kyseessä on myös kotisivuni, joten sivuilta löytyy (ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän) muutakin taravaa, käy kurkkaamassa!
Kahden nuoren naisen blogi, joka kertoo suurista tulevaisuuden suunnitelmista ja kaikesta maailman ja taivaan väliltä!
Kaks hölmöö tyttöstä kirjoittelee blogia niin lifestyle-tyylisenä kuin kauneusaiheisenakin. Mitä kauneus oikeasti on? Mikä on kauneuden salaisuus? Mitä olemme valmis tekemään kauneuden eteen? Onko kauneus sisäistä? Tutkitaan kauneusihanteita, ihan kotimaassa kuin vähän kauempanakin, saatetaan vähän gallupiakin tehdä ja miettiä sitten ihan konkreettisestikin kauneutta ja niitä naisten ihania laittautumisrituaaleja. Vähintään kerran kuukaudessa koitetaan tästä aiheesta kirjottaa, mutta muuten höpötellään kaikenlaista muuta maan ja taivaan väliltä sekä lataillaan kuvasaldoa aina tänne.
Kultillinen tapahtuma ProgeClub K-Klubilla, mutta nyt myös Uusi, netin valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuotebrändi ProgeClubTV - proudly - progressiivisen rockin harvinaisuuksia, visailuja, artistiteemoja, live-esityksiä, vuorovaikutusta ...
Lue ja kirjoita muistelmia ikimuistoisista ja viinanhuuruisista illanvietoista ja humalaisten kohelluksista. Olitpa pääosissa sitten sinä, kaverisi tai vaikka anoppisi veljentyttären serkun mies, niin kansa tahtoo lukea siitä! Kännitarinat.com auttaa krapulaan, morkkikseen ja huumorin nälkään!
Onko tylsä hetki? Täältä saat ideoita ilmaiseen huvitteluun! Uusia näkökulmia ja ennenkokemattomia oivalluksia? - Kenties!
Yksinäinen mies yrittää parantaa maailmaa ja siinä sivussa lukea Englannin ylioppilaskirjoituksiin. Tarkoituksena olisi löytää mielenkiintoisia tapoja, joilla vähentää lukutuskaa.
Flamboy nimisen bändin tytöt kirjoittaa projektiin liittyviä tarinoita sekä muuten vain höpöttävät tyttöjen juttuja. :D Blogiin liitetään myös biisejä, videoita ja kuvia bändiin liittyen. Flamboy soittaa poppia joka tuoksuu purkalta. Biisit on omia ja tarkoituksena on tietenkin valloittaa maailma ja mielellään myös lähimmät planeetat.
Musiikin parantavaan voimaan uskova villimmän puoleinen tyttölapsi 27wee tarinoi aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, elämänsä koukeroista ja totta kai - miehistä.
Tekstiilimuotoilija, joka uskoo, etta koti on siella missa sydan on. Nyt se sijaitsee Tampereella, ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Jupisee siitä mitä tapahtuu Off the Rails muotinäytöksen jälkeen.
Matkan jännitystä ja odottelua
Blogi tylsyyttä ja jossittelua vastaan! Kaveriporukka kokeilee asioita, joita ei ole ennen tehnyt ja ottaa elämästä ilon irti!
17-vuotias tyttö joka katselee maailmaa mielummin kameran linssin läpi.Laitan kuviani tänne omaksi ja muiden iloksi sekä kerron elämästäni.
Mielessä liikkuvaa dataa kuvin ja sanoin ..Miksi? Tarkoitus ylläpitää jonkinlaista kirjoitustaitoa ja verbaliikkaa ...Kuka? Kohta kaksi ja puoli vuosikymmentä tätä palloa tallannut tyttöotus. Majaa pidän nyt, ja toivottavasti myös tulevaisuudessa, Tampereella. Totuttelen toista vuotta työelämään vaatteita sun muuta myyden, ommellen ja suunnitellen. Samassa taloudessa asustelevat myös rottasiskokset Tika & Pölö
i'm trying to put out my top three frames every week.
Kaksi kohta 16-vuotiasta tyttöä pitävät blogia, kiinnostuksena vaatteet ja tyyli jne. Postataan normaalin elämän pienistä tapahtumista ja välillä on päivän asu -kuviakin ja ostosten esittelyjä ;)
Dorianna on impulsiivisuuteen ja ajoittaiseen itsekurittomuuteen taipuvainen parikymppinen naisopiskelija, joka verhoaa sietämättömän kevyen elämänsä suorittamiseen, ravaa ajatuksiaan karkuun pääkaupungin rantaviivaa pitkin ja opettelee seurustelemaan villin sinkkutoilailun jälkeen. Edelleen yleistä säätämistä ja valittamista kaikella rakkaudella.
Parikymppinen nainen kirjoittaa elämästään lukion jälkeen ;-) Au paireilua Italiassa & Saksassa. Mukaan mahtuu myös hauskanpitoa, matkustelua ja muotia! Let's have some fun!