Avainsanaan kuuluu 123 blogia.
17-vuotias tyttö joka katselee maailmaa mielummin kameran linssin läpi.Laitan kuviani tänne omaksi ja muiden iloksi sekä kerron elämästäni.
Mielessä liikkuvaa dataa kuvin ja sanoin ..Miksi? Tarkoitus ylläpitää jonkinlaista kirjoitustaitoa ja verbaliikkaa ...Kuka? Kohta kaksi ja puoli vuosikymmentä tätä palloa tallannut tyttöotus. Majaa pidän nyt, ja toivottavasti myös tulevaisuudessa, Tampereella. Totuttelen toista vuotta työelämään vaatteita sun muuta myyden, ommellen ja suunnitellen. Samassa taloudessa asustelevat myös rottasiskokset Tika & Pölö
Ei angsti ole teinityttöjen yksinoikeus, kyllä sitä voi aikuisen miehenkin elämä olla päin persettä. Itserakasta kerskailua ja syvää itsensä säälimistä, kaikki mitä pois sopisi olevan.
Uumalle kertynyt jokunen talvikilo ja tirpat virittelevät jo kevätaarioita! Mikä neuvoksi? Apu löytyy PIKADIEETEISTÄ! Vai löytyykö? Suklaamanna ottaa käsittelyyn neljä höpöhöpökuuria tosimielellä pilke silmänurkassa :)
Blogi kertoo nuoren naisen elämästä. Hän kirjoittaa, hiukan kuvaa ja myös kertoo tyylistään.
Housewife, joka säätää, tuunaa, soutaa & huopaa. Tunteella, mutta ei niin vakavasti. Haluaisi oppia kutomaan, on ihan pöhkönä kirppuiluun ja pelkää kuollakseen heinäsirkkoja. R-rakastaa kaikkea vanhaa, ihannoi modernia, etsii näiden kahden balanssia kotiinsa. Kasaritalon remppausta ja lapsiperheen arkea.
Kultillinen tapahtuma ProgeClub K-Klubilla, mutta nyt myös Uusi, netin valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuotebrändi ProgeClubTV - proudly - progressiivisen rockin harvinaisuuksia, visailuja, artistiteemoja, live-esityksiä, vuorovaikutusta ...
Blogi tylsyyttä ja jossittelua vastaan! Kaveriporukka kokeilee asioita, joita ei ole ennen tehnyt ja ottaa elämästä ilon irti!
Tekstiilimuotoilija, joka uskoo, etta koti on siella missa sydan on. Nyt se sijaitsee Tampereella, ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Jupisee siitä mitä tapahtuu Off the Rails muotinäytöksen jälkeen.
Rankkaa urheilua ja vielä rankemmat jälkimeiningit
Suoraan sanottuna - Pelkkää paskaa!
A blog about me, my life and interests. I love everything Korean, Japanese and Asian, style, music, friends, shopping and just living like every day would be your last! Paljon kuvia ja tyyliä
Yksinäinen mies yrittää parantaa maailmaa ja siinä sivussa lukea Englannin ylioppilaskirjoituksiin. Tarkoituksena olisi löytää mielenkiintoisia tapoja, joilla vähentää lukutuskaa.
Saapassissin blogi kertoo siitä, miten maailman hauskinta urheilulajia saappaanheittoa levitetään maailman kansoille. Tunnuslauseemme on: saapastetaan maailma!
Salakuunneltua.fi - Lue mitä ihmiset puhuvat busseissa, junissa, kaupoissa ja ties missä, ympäri Suomen. Hauskoja ja kummallisia juttuja. Kukaan ei ole turvassa, sillä Salakuunneluta.fi kuulee kaiken!
FFF With Miska! Fashion, food and friends. Helsinkiläisen pojan elämää, muotia ja hauskanpitoa!
1. Kukaan ei tiedä keitä me ollaan. 2. Kukaan ei tiedä missä me ollaan. 3. Kukaan ei tiedä mitä me seuraavaksi tehdään. 4. Kukaan ei tiedä miksi me ollaan. 5. Kukaan ei tiedä meidän sääntöjä. Me saadaan sinut suuttumaan, nauramaan, miettimään, hämmästymään ja riippuvaiseksi tästä blogista. Sinun on pakko jatkaa lukemista... // Essi & Veera