Akonan etsii kuntoaan
Akonan etsii kadonnuttua kuntoaan ja korjailee selkäongelmiaan. Harrastaa brasilialaista jujutsua ja tykkää myös heilutella kahvakuulia.
Avainsanaan kuuluu 59 blogia.
Akonan etsii kadonnuttua kuntoaan ja korjailee selkäongelmiaan. Harrastaa brasilialaista jujutsua ja tykkää myös heilutella kahvakuulia.
Ympäristöteknologian opiskelija-tyttönen kertoo elämästään muun muassa Nepalissa kolmen kuukauden pituisella kesätyöjaksolla, mikä kohdistuu pienen kylän kehittämishankkeeseen ja asukkaiden elinolojen parantamiseen. Työn ohella olisi tarkoitus riippuliidellä, koskilaskeskella, ratsastella ronsuilla ja kiipeillä Mt. Everestin tai vastaavan juurella...
Treenipäiväkirja. Veli Matin sanoin: "Treenaa kuin hullu, syö kuin mielipuoli."
Henkilökohtainen Arinet Juoksupäiväkirja
Balilta lähti seikkailu liikenteeseen ja päätyi työharjoitteluun Thaimaan Phuketiin. Elämänmenoa thai-tapaan, ruokaa ja muita reissukokemuksia
20-vuotiaan tyttösen seikkailu läpi elämäntapamuutosten ja painonpudotuksen :)
Ison elämänmuutoksen pankkimaailmasta ensimmäiseksi suomalaisnaiseksi Everestillä tehneen Carina Räihän blogi. Blogissa Carina kertoo elämästään, tulevista vuorivaellus- ja kiipeilymatkoistaan, treenaamisestaan, uusista projekteista ja muista mielenkiintoista tapahtumista.
Crossfit tyyppinen treenipäiväkirja
Oravanpyörässä juokseva toimistotyöläinen ja isä tavoittelee mahdollisimman monen eri treenimuodon kokeilemista.
Linkkejä funktionaaliseen harjoitteluun.
Treeniloki 25-vuotiaan miehen pyrkimyksistä kehittää toiminnallista voimaa. Girya-treeniä, hiekkasäkkitreeniä, punttitreeniä ja suosikkiani otetreeniä.
hanna karoliina annikki, se olen minä ja nämä ovat minun seikkailuni. juuri nyt hollannissa, zwollessa, muuten seikkailen yleensä asuinmaassani ruotsissa tai isin ja äitin maassani suomessa. paljon seikkailuja, paljon kertomuksia, paljon kuvia. ja paljon kivaa.
Ripaus liikuntaa värittää harmaankin arjen. Blogini kertoo hyvän olon aineksista: liikunnasta, ravinnosta, levosta, mielen tasapainosta, painon hallinnasta sekä visuaalisesti kauniista asioista.
FYSIIKKA- JA HYVINVOINTIVALMENNUSTA Blogi antaa Sinulle tietoa ja vinkkejä harjoittelusta ja ravinnosta. Tarkastelussa on pinnalla olevia asioita ja konkreettisia vinkkejä kuinka voit saavuttaa tavoitteesi.
Lause päivässä - kirjoitusharjoitus. (saa ehdottaa juonikulkuja, henkilöitä tms.)
Jaakko Halmetoja käsittelee blogissaan strategioita huipputerveyteen ja -suorituskykyyn.
Kaappimaratoonarin tuntoja, keksintöjä ja havaintoja.
Keho.netin blogit ovat tarkoitettu pääasiallisesti aiheille kuten harjoittelu, ravinto ja hyvinvointi. Kerää lisää motivaatiota julkaisemalla oma harjoitus/ravintopäiväkirjasi kaikkien nähtäville, saatat jopa saada vinkkejä kanssa kehoilijoilta!
Ihminen haluaa maksimoida tuskansa. Siksi myös minä haluan juosta maratonin. Vuosi aikaa treenata ja miettiä mikä ihmeen päätös sitä on taas tullut tehtyä. Luvassa siis kirjoituksia kuntoilijan fyysisestä ja todennäköisesti myös henkisestä tuskasta treenipolulta kohti lopullista päämäärää.