Levyhylly
Hyvä musiikin kuuntelemisen blogi. Kolmikymppinen mies kirjoittaa ja pohtii (välillä aika triviaalia) hyvää musaa.
Avainsanaan kuuluu 15 blogia.
Hyvä musiikin kuuntelemisen blogi. Kolmikymppinen mies kirjoittaa ja pohtii (välillä aika triviaalia) hyvää musaa.
Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi. Kirjoittajana musiikkia elävä levynkeräilijä Helsingin Kalliosta.
Stage 01: Milla. Mustatukkainen, vihreäsilmäinen ja kovaääninen. Aina kuin 'hautajaisiin menossa'. Rakastaa korkeita korkoja, korsetteja, tyllihameita, frakkeja ja silintereitä. Nyppii kulmakarvansa aivan liian ohuiksi, ja näyttää sen vuoksi koko ajan joko hyvin hämmästyneeltä tai pilkalliselta. Pitää arpi- ja polttotatuoineista, ja metallia löytyy vähän sieltä sun täältä. Juuri se tyttö josta äidit varoittelevat tyttäriään. Stage 02: Asuu Lahdessa, opiskelee metallikaluste-artesaaniksi. Valokuvaa, tekee metalligrafiikkaa ja nuokkuu Torvessa. Rakastaa Sinuhen kaakaota, kävelyitä vanhalla ratapihalla ja Kurosawan Seitsemää Samuraita. Itsepäinen, itsenäinen ja omaa kummallisen huumorintajun. Perinteiseen savolaiseen tapaan ei osaa pitää suutaan kiinni, vaikka toisinaan se ihan suotavaa olisikin.
Sivustaseuraajan kertomuksia jalkapallosta, musiikista, politiikasta ja elämästä
Parikymppinen nainen jonka elämää koostuu kahvista, suklaasta, sipseistä, elokuvista, musiikista, työstä, perhe-elämästä ja tunnelukoista joita yrittää availla silloin tällöin.
Vilpitöntä parikymppisen mimmin päiväkirjailua liittyen siihen mikä milläkin hetkellä sattuu kiinnostamaan. Bodymodifikaatiot, piirtäminen, tekeminen, materia, oman onnen etsiminen etc.
Juttuja hieman harvinaisemmasta musiikista, elokuvista, TV-sarjoista, kirjoista ja kaikesta muusta minkä koen kirjoittamisen arvoiseksi.
Blogi Mario 3 -orkesterin, eli Topi Don Juanin, Mikael Antero Beatdownin sekä Jonin harrastetoiminnasta, eli juhlimisesta ja vaimon lyömisestä.
Päivittelen tänne blogiin kaikenlaista musiikkia. Genrestä välittämättä.Saatat vaikka löytää jonkun hyvän kappaleen päiväsi iloksi tai illanviettoon! Kannattaa käydä tsekkaamassa!
Tää blogi on kaikille niille, jotka ei elä täydellistä "kaikki aina hyvin" -elämää. Ei tunnelmointia, vaan realistinen tappion hyväksyminen. Blogi sisältää kuvia, punkkia, hardcorea, vegaaniruokahommia, eläinoikeushommia ja keikkajuttuja. Opiskelen Torniossa Yhteisöpedagogiksi ja soitan/huudan parissa bändissä. Epilepsia ja ahdistus. Musahommat täältä: http://www.myspace.com/mario3band Jatkossa myös metallista hardcorea nimellä: EYES WIDE OPEN
Joutavaa jorinaa lähinnä levyistä (joskus leffoista ja kirjoistakin), levyjen keräilystä ja siitä, mitä kirjoittajan päässä milloinkin sattuu liikkumaan. Ei mitään kovin syvällistä tahi järkevää kuitenkaan.