Friikki Pirkot
-huumoria ja läjä keskeneräisiä neuleita-
Avainsanaan kuuluu 178 blogia.
-huumoria ja läjä keskeneräisiä neuleita-
Ajatuksia ja haaveita
Fiilispohjaisia hajanaisia lauseita, outoja tunnisteita, pilvilinnoja ja kameran etsimen läpi ihmeteltyä maailmaa parikymppisen perfektionistin, menneisyydessä elävän haaveilijan silmin.
Sarjakuvablogini kertoo elämästäni ja pyrin tekemään kuvan joka päivältä, jonka elän.
22-vuotiaan kissatytön maukumisia ajatuksistaan ja elämästään. Rakkautena sanat ja kuvat (valolla tai kynällä, pensselillä, milloin milläkin).
mun elämäää päiväkirjamuodossa, kaikkea hassua ihan vaan omaksi ilokseni..
Nuori nainen, ajattelee joskus liikaa. Joskus selkeästi aivan liian vähän. Mustahuumori on toinen nimeni, kolmas sarkasmi, ensimmäistä en paljasta. Toisin sanoen tarvitsen niitä, selviytyäkseni. Toisinaan silti, löydän itseni pohtimasta pienen (?!) ihmislapsen eloa, laidasta laitaan. Itsensä kehittämistä, terveyttä, kuntoilua, kroonista kipua, käsitöitä, opiskelua ja haaveilua. Isona musta tulee Peppi Pitkätossu, maailman vahvin tyttö, jonka perässä on sossu.
Life's not so black and white - there are also grey areas to it
Juuri aloitettu blogi, jossa kirjoittelen muutaman kerran viikossa. Kyseessä on myös kotisivuni, joten sivuilta löytyy (ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän) muutakin taravaa, käy kurkkaamassa!
Asioita joita tapahtuu elämässäni. Vaatteita, kirppislöytöjä, elokuvia, valokuvia, luontoa, matkailua ja haaveilua. Ihan kaikke ja vaikka mitä.
Kesä on ohi, mutta työttömyysseikkailu jatkuu. Olen 31- vuotias nainen Etelä-Karjalasta ja aloitan työttömyyden ilojen ja surujen jakamisen täällä Internetissä tästä päivästä lukien. Aikaahan nimittäin minulla kyllä on. Muuta ei sitten paljon olekaan, ainakaan rahaa esimerkiksi, tai motivaatiota mihinkään. Viimeksi olen ollut työsuhteessa keväällä 2009.
Ei ollenkaan vakava haaveilija ja haahuilija availee ajatusmaailmaansa ja vaatekaappiansa. Intohimona erityisesti herkut, kengät ja musiikki.
Katkelmia elämästä, haaveita, iloa ja surua. Tuuleen huudettuja ajatuksia ja kuulumisia, joita ei ole varsinaisesti kenellekään tarkoitettu. Elämää lähinnä ulkomailla. Singapore, Thaimaa, Unkari...
Ihminen yrittää rämpiä masennuksen alhosta takaisin ihmisten ilmoille ja suorittaa loppuun sen, minkä joskus aloitti.
runoilua, elämäntien ja tietoisuuden etsintää, puhtaan luonnon ja ravinnon puolesta
22-vuotiaan teekkaritytön elämää.
Avovaimon häähaaveita ja kirjoituksia elämästä.
Nuoren naisen tavallista? elämää