Pieniä Onnen Murusia
Elokuun 2012 morsian kirjoittaa suunitelmiaan ja ajatuksiaan häistä
Avainsanaan kuuluu 75 blogia.
Elokuun 2012 morsian kirjoittaa suunitelmiaan ja ajatuksiaan häistä
28-vuotias tamperelaistunut savolaisnainen tahtoo naimisiin - itseasiassa on tahtonut jo monta vuotta. Nyt kun mieskin tahtoo, on aika juhlia häitä alkuvuodesta 2012.
Cherryn hääblogi täynnä häihin liittyvää suunnittelua kuvilla maustettuna.
Morsian suunnittelee hyvissä ajoin syksyn 2013 häitään.. Häät lähes täysin itsetekoiset, joten luvassa on paljon askartelua, ruuanlaittoa ja leipomista.. Tule jakamaan ideoitasi kanssani!
Syyshäät 2012. Pohdintaa, suunnittelua ja häiden järjestelystä nauttimista.
Bridesmad kaasoilee kaaoksessa ja välttääkseen kaaoksen. Tiedossa kahdet kaasoiltavat häät vuonna 2012, selvitäänkö kunnialla? Satunnaisesti myös muuta kuin häävalmisteluihin liittyvää purnaamista.
Morsian 2012 valmistelee häitään. Tervetuloa lukemaan morsmaikut ja muut!
Hääsuunnitelmia vuodesta 2008 alkaen. Häitä juhlittiin menestyksekkäästi 8.8.2009. Tarjolla vinkkejä ja omia kokemuksia, sekä sensuroimatonta ja armotonta häähömpötystä. Blogi päivittyy edelleen aika ajoin häiden jälkeenkin, ja kommentit luetaan varmasti sekä kysymyksiin vastataan aina! :)
23-vuotias nuori nainen suunnittelee omia häitään, jotka ovat 6.6.2009. Häähössötystä, ideoita, stressin purkua ja ajatuksia arjen keskeltä.
22- vuotias nuori äiti järjestää ja suunnittelee elämänsä tärkeintä päivää elokuulle 2011. Tervetuloa mukaan häähömpötykseen ja suunnitteluun!!!
Blogissa suunnitellaan tasaiseen tahtiin häitä kesäkuulle 2011 ja hämmästellään sitä, kuinka helposti elämän pienet ja vähän isommatkin haaveet voivat muuttua todeksi kun vierellä on ihminen, joka on sekä elämän suuri rakkaus että se parhaista parhain ystävä. :)
Ajatuksia syyshäiden järjestämisestä. Tahdon sanotaan lokakuussa 2011.
23-vuotias oululainen kertoo elämästään, hääsuunnitelmistaan, matkustamisesta ja kaikesta elämään liittyvästä ihanuudesta ja turhuudesta.
...unless I fail. A small girl from a small town with "big" problems!
Kesän 2011 neuroottinen, pirtsakka ja humoristinen morsian haaveilee, suunnittelee ja hehkuttaa tulevista häistään monipuolisesti ja paljon!
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.
Jotain vanhaa, jotain uutta.. morsiusvakka kertoo tarinoita vanhoista suomalaisista hääperinteistä ja kuvauksia niiden uusista sovellutuksista kokemuksin ryyditettynä. Juhlissa syntyy myös aivan uutta hääperinnettä, morsiusvakka on 2000 luvun modernin hääperinteen alkulähteellä.
Avioliittoon valmistautumista ja häiden järjestelyä.
Perinteistä ei niin välitetä, kesällä 2011 vietetään meidän näköisiä häitä :)