Kuumaa villaa
neulomista.elämää.
Päivitetty 26. huhtikuuta 2012 klo 09:18
- Avainsanat:
- gerbiilit
- kehräys
- kissat
- koirat
- käsityöt
- lapinporokoira
- lapset
- mäyräkoirat
- neuleblogi
- neulonta
Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
neulomista.elämää.
Päivitetty 26. huhtikuuta 2012 klo 09:18
Ankkulin eläintarhassa kohelletaan koiran, ponin ja jyrsijälauman kanssa.
Päivitetty 29. joulukuuta 2011 klo 10:24
Sysimetsän tilalla pidetään kauniista vanhoista tavaroista, askarrellaan milloin mitäkin, hoidetaan lemmikkejä ja eletään maaseutuelämää.
Päivitetty 5. helmikuuta 2008 klo 00:56
Australianpaimenkoiran ja Pikkukoirien blogi. Kuulumisten kertaamista ja kirjanpitoa treeneistä. Haaveissa tokokoe aussien kanssa ja onnistuneet päiväunet Pikkukoirien kera.
Päivitetty 21. toukokuuta 2012 klo 21:11
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Päivitetty 6 tuntia, 41 minuuttia sitten
Päivitetty 9. syyskuuta 2008 klo 13:38
Kahden gerbiilipojan elämää
Päivitetty 8. huhtikuuta 2010 klo 23:43
Blogini kertoo gerbiilien hoidosta ja niiden elämästä. Se kertoo myös kaikesta siitä, mitä arjessa voi tulla eteen gerbiilien kanssa.
Kivoja juttuja minusta ja gerbiileistäni.
Päivitetty 17. maaliskuuta 2012 klo 20:51
Ekologisen, ihmis-ja ympäristöystävällisen elämän etsintää, seikkailu kuluttamistottumuksia vastaan. Sekä vähän kaikkea muuta maan- ja taivaan väliltä.
Päivitetty 11. toukokuuta 2012 klo 23:25
