Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Syyskuussa 2009 aloitti uusi filosofisia, poliittisia ja taiteellisia kysymyksiä pohtiva klubi. Olisiko aika sopiva katsoa taas kerran hieman tarkemmin sitä missä nyt mennään? Klubi kokoontuu pääsääntöisesti tiistaisin. Se sovittaa yhteen järjestettyä ja satunnaista ohjelmaa. Mukaan on kutsuttu mm. filosofeja, tutkijoita ja taiteilijoita. Blogissa julkaistaan klubilla esille tuotua ja siihen liittyvää materiaalia.
Metapoliittinen/poliittisfilosofinen blogi. Analysoidaan etupäässä politiikkaan liittyviä ilmiöitä. Pyritään selvittämään, mistä poliittisissa ilmiöissä ja vastakkainasetteluissa todellisuudessa on kysymys. Blogin kirjoittajan poliittinen vakaumus on vaikeasti määriteltävä mutta sijoittunee enemmän vasemmalle kuin oikealle.
Katsomusaineiden opettajan kirjoituksia filosofiasta, uskonnosta ja ihmisenä elämisestä. Analyysia ja tulkintaa ajan ja ajattomuuden ilmiöistä. Taustalla vaikuttamassa erityisesti mystiikka ja mannermainen filosofia.
Ei voi käsittää, jos ei ole käsitteitä.
Helsingin yliopistolla työskentelevän filosofian tohtorin blogi filosofiasta ja filosofin elämästä, mukaan lukien akateemisen maailman ulkopuoliset harrastukset: juoksu, veganismi, olut, valokuvaus ja matkailu.