VANITAS
Vanitas tarkastelee kaikkea tältä ja tuolta puolen.
Avainsanaan kuuluu 316 blogia.
Vanitas tarkastelee kaikkea tältä ja tuolta puolen.
Blogi Lontoossa asuvasta turkulaisesta laulaja-lauluntekijästä. Paljon kuvia ja tarinoita matkan varrelta.
Olen päätynyt uskomaan kerran toisensa jälkeen, että se, mikä on kaikkein tärkeintä, on tuotava esille puhumalla, saatettava sanoiksi ja jaettava muiden kanssa silläkin uhalla, että sitä vääristellään ja se käsitetään väärin.
Aika kuluu tylsyäkseen kuten nämä päreetkin
Runoja ja rakkautta. Siihen väliin kaikkea mitä sielu sietää. Elämää ja noh, elämää.
sitä itseä , joskus kukkia ja läppää.
Termi kauas katsominen viittaa taipumukseeni istuskella katselemassa horisonttiin ilman varsinaista päämäärää, vaikkapa kunnianosoituksena Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan sinisille ajatuksille. Tämän blogin suoranaisia aihealueita ovat tieto, tiede, tieteen filosofia, tieteellinen skepsismi sekä uskonnot ja uskonnottomuus. En kuitenkaan aio vältellä mitään mikä tulee mieleen, joten politiikkaakin saattaa välillä livahta joukkoon. En ole minkään puolueen jäsen, enkä kannata nykyisenkaltaista puoluejakoa. Se on mennyttä maailmaa, laatikkoleikki joka ei toimi avoimessa yhteiskunnassa. Jos aioit lukea tätä blogia, lue varovasti. En aina hio kaikkia särmiä ja täällä lukija voi satuttaa itsensä. En hyökkää ilman perusteluja ihmisiä vastaan, mutta logioita, ismejä, puoskarointia, pseudotiedettä ja uskontoja en voi edes teeskennellä kunnioittavani. En esiinny asiantuntijana, kirjoitan vain siitä, mitä mielessäni liikkuu.
Kirjoitan blogissani "moniminäisestä" elämästäni Kuhmon perukassa. Eikö elämä ole yhtä suurta teatteria? Minua kiinnostaa erityisesti hypnoterapia, ego-stateterapia, narratiivinen terapia, ratkaisukeskeinen terapia ja narratiivinen lääketiede.
Reilusti yli nelikymppinen 8 lapsen äiti ja neljän lapsen isoäiti, opiskelija, kirjoittaja, yrittäjä ja kuvantekijä, loukkaa tietoisesta valinnastaan omaa yksityisyyttään parhaansa mukaan.
Täällä mennään.
Anakronismeja.
Kätketyn itseni julkinen ojanposki.
Blogi käsittelee seksiä, seksuaalisuutta ja kaikkea niiden liepeiltä filosofisessa ja ennakkoluulottomassa hengessä. Kirjoittaja, Tommi Paalanen, on seksuaalisuuteen erikoistunut filosofi.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Hajatelmia ja mietteitä tästä maailmasta tänä päivänä. Aiheina tiede, ateismi, tekniikka, politiikka, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja filosofia - ja välillä jokin muukin.
Zen ja nykyaika. Kognitiotieteen näkökulma. Buddhalaisuus. Uskonnon harjoittamisesta. Tunnelmakuvia zazenista.
Filosofian tutkija kirjoittaa ajattelusta ja hyvinvoinnista käytännönläheisestä näkökulmasta. Tarkoituksena on tarjota kiinnostuneille tehokkaita työkaluja ajattelun siivittämiseksi ja jakaa hyvinvointia edesauttavia oivalluksia.