valokuvaaja miemo penttinen
Valokuvablogi kuvaajan uusimmista otoksista - aiheina mm. matkailu, holgailu, ruoka, luonto, taidehäröily.
Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
Valokuvablogi kuvaajan uusimmista otoksista - aiheina mm. matkailu, holgailu, ruoka, luonto, taidehäröily.
Valokuvaharrastajan kuvia ja ihmettelyä maailman menosta
Emmi asuu Helsingissä, Kirsikka Los Angelesissa. He pitävät yhteyttä kirjeitse, joiden mukaan he liittävät filmikameroilla otettuja valokuvia. Suurin osa kuvista on otettu Diana F+ kameralla. From Diana with love: Stories from Helsinki to Los Angeles and back.
Skeittikuvaa ja huonoa journalismia.
valokuvia abstraktista potrettiin. pääasiassa mustavalkoisena, filmille kuin myös diginä
Quaint on valokuvablogi, jota ylläpitävät kaksi filmikamerahullua suomalaista. Blogiin laitetaan kuva kerrallaan tekstin kera. Teksti on englanniksi, ja käsittelee valokuvausta tai kuvattavaa kohdetta.
Päivittäisiä havaintoja.
26 vuotiaan miehenalun vuoden valokuvaus projekti. Joka päivä otan vähintään yhden kuvan jonka lisään blogiin.
19 vuotias valokuvataiteen opiskelija. Valokuvia dokumentaarisen- ja taidevalokuvaamisen v
Kaksi tyttöä, kaksi erilaista elämää, kaksi koulua. Yksi yhteinen blogi. Täällä kirjoittavat, valokuvaavat ja kuuntelevat musiikkia kesto-onnellinen kolmoistutkinnon suorittaja Ansku ja englanniksi opiskeleva krooninen kaukokaipaaja Anna.