Kaksoiskäyntiä
Ryhmä naisia kokoontui yhteen keväällä 2007 lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan.
Avainsanaan kuuluu 124 blogia.
Ryhmä naisia kokoontui yhteen keväällä 2007 lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan.
"Yhteiskuntakriittinen feministi" -blogin lisäksi kirjoitan myös terveellisestä elämästä ja luonnonmukaisuuden ihanteen tavoittelusta. Hoidan kehoani ja syvennyn ruoan terveysvaikutuksiin.
92 -syntynyt tyttö, joka katselee maailmaa uteliain silmin, ja tahtoo kokea kaiken. 09-10 vaihdossa Amerikassa. Rakastaa teatteria, laulamista, esiintymistä, sarjakuvia ja outoja tilanteita. Ilmaisee tunteensa avoimesti peittelemättä.
Blogi ohjaa varsinaiseen blogiini "Yhteiskuntakriittinen feministi", jossa kirjoitan jatkuvasti lastensuojelun vääristymistä ja turhista huostaanotoista. Hämmästelen sosiaalikoneiston mielivaltaa, jolla perheet ja lapset tuhotaan. Kauhistelen lastenkotien työntekijöiden kylmyyttä. Kuvailen lastensuojelutyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden järjettömyyttä. Lastensuojelu on nykymuodossaan uhka lapsillemme! Sosiaalityöntekijät riistävät lapset poliisien avustamana hyvistä kodeista. Narkkarit ja oikeasti alkoholisoituneet saavat jostain syystä pitää lapsensa. Hämmentävää. Kuntien sosiaalityöntekijät ovat ilmeisesti rakentamassa itselleen mukavan asiakaskunnan, jolla ei ole todellisuudessa niitä ongelmia, joita sosiaalityö ja lastensuojelu väittävät heillä olevan. Oikeasti avun tarpeessa olevat jätetään heitteille.
Teen lyhyehköjä esittelyitä uudesta ja vanhasta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Blogista löytyy myös omia kaunokirjallisia viritelmiä.
Blogissani puhun ajankohtaisista poliittisista aiheista Piraattipuolueen aiheiden lisäksi. Yksi merkittävä kiinnostuksen aiheeni on tasa-arvo/feminismi.
Tässä blogissa pohdiskellaan politiikkaa, ajan ilmiöitä ja mitä nyt mieleen sattuu tulemaan.
satanwattia sanoo: Ensin on puuma ja gendertutkimus, sitten joku ihan outo bändi ja tuntemattomat festarit jossai prkl Kontulassa ja nyt joku Finkerroos.
Pian 21-vuotias pikku nainen kertoo kaipauksestaan kauas pois, arvostelee elokuvia, musiikkia ja kirjallisuutta sekä ihmettelee, mihin katosi lapsen rohkeus. Toisinaan on kaunista. Ärräpäitä ja itseironiaa.
Englanninkielinen blogini jääkiekosta, politiikasta, feminismistä ja kaikesta muusta.
Aivokapasiteetti on yleiskulttuurikommentaattori. Se istuu luokan etuosassa ja aukoo päätään tietäen olevansa fiksumpi kuin opettaja. Se harrastaa matalamielisiä matalatasoisia matalakulttuurin ruoskintoja.
Yleisblogi. Mies kirjoittaa, poika tahtoisi vielä olla.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä. Kuinka käy leidin lehmämaassa?