Shitlist
"Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskausaika on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?" -Anna-Leena Härkönen-
Avainsanaan kuuluu 124 blogia.
"Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskausaika on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?" -Anna-Leena Härkönen-
ensimmäkseen atc-skannauksia, vaihtoa ja muuta mukavaa. lisäksi kirjoista ehkä joskus, ja joskus käsitöitä virkkuuta neulomista. leikkaa ja liimaa!
Jari-Pekka Kalevan blogi
Lukija todennäköisesti jossain vaiheessa vetää herneen tahi mangon nenäänsä.
Tömisen, siis olen.
Kiintymysvanhemmuutta kaikkine mausteineen Espoolaisessa pienperheessä.
Putoa surrealistiseen kaninkoloon. Ihmemaan Liisa saa täällä turpaan.
Ei neuleita, ei muotia, ei laihdutusvinkkejä eikä ruokaohjeita.
Tyystin toisenlainen maailma, luultua viisautta yhteisten asioiden hoidosta, pinta sinisenä ja ydin vihreänä.
Kommunalistien liitto on järjestö, joka edistää kommunalismia Suomessa. Järjestö perustettiin keväällä 2009 vanhan työryhmän tilalle ja sen rekisteröinti on tekeillä tällä hetkellä. Järjestäytymisemme tuo toivottavasti kaivattua vakautta ja vakavuutta valtionvastaisen sosialismin kentälle.
Palautteenjanoinen pöytälaatikkorunoilija kaivoi tunteensa sekä vanhat runonsa naftaliinista ja asetti tavoitteekseen löytää myös uusille tekeleilleen lukijoita.
Akateeminen kotiäiti pohtii sekaisin yhteiskunnallisia kysymyksia, kasvisruokaohjeita, feminismiä ja kritisioi itsestäänselvyyksiä. Haaveilee elämästä omavaraistaloudessa, mutta käytännössä huomaa päätyvänsä Ikeaan.
Poetry of undergrowth, grass and roots gently breaking through things built; blossoming vines, winter blasts with snow feeling like needles, sarcasm as in shredding flesh, romance of rust.
Aistien rekisteröimiä mainitsemisen arvoisia asioita elämästä, jossa pääosassa on komedienne, rakastava äiti, yksinhuoltaja, rokkari, kiltti aikuinen tytär, kylmäverinen omien päämäärien tavoittelija, empaattinen ystävä, hiiteeninnostuja, laiska paska, kolmekymppinen toimihenkilö. Kaikkea tätä.
Opintotuella elellen ei paljoa shoppailla. Paitsi koska se oli niin IHANA. Ja se oli uniikki. Ja mä tarviin sitä ja ja ja... ...koska se oli alennuksessa.
Taide mielipuolen kirjoituksia kaikesta mahdollisesta provokatiivisesti, tosissaan ja puolitosissaan: Mieti sitä sitten mikä on ironiaa ja mikä ei ole sitä
Miesten tasa-arvo (Gender Equality for Men in Finland) on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka mielestä sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkkä naisasiakysymys. Tasa-arvon on koskettava myös miehiä ihmis- ja perusoikeuksien mukaisesti.
F-piste on Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen ainejärjestö. F-pisteen blogitekstit herättelevät keskustelemaan feminismistä ja tuovat esiin tuoreita näkökulmia. Lisäksi blogissa esitellään myös sukupuolta problematisoivia tutkimusaiheita. Kirjoitustyyli on vapaa, mutta kaikkia julkaistavia tekstejä yhdistää sukupuolinäkökulma.