Oh-show-tah hoi-ne-ne
Olen päätynyt uskomaan kerran toisensa jälkeen, että se, mikä on kaikkein tärkeintä, on tuotava esille puhumalla, saatettava sanoiksi ja jaettava muiden kanssa silläkin uhalla, että sitä vääristellään ja se käsitetään väärin.
Avainsanaan kuuluu 92 blogia.
Olen päätynyt uskomaan kerran toisensa jälkeen, että se, mikä on kaikkein tärkeintä, on tuotava esille puhumalla, saatettava sanoiksi ja jaettava muiden kanssa silläkin uhalla, että sitä vääristellään ja se käsitetään väärin.
Elinan ja Jussin luovat tekeleet. Pariskunnan yhteinen yleisluova blogi. Tarinoita, kortteja, valokuvia, ruokia, leipomuksia, jne. Elinan erikoisalana ATC-kortit, piirtäminen ja digiskräppäys, Jussilla neulonta.
Seikkailua Tortiaksen absurdissa maailmassa. Kannattaa tutustua, viihtyisää luettavaa. Ei totisille ihmisille!
Englanninkielilellä ja yleensä englanniksi julkaistujen kirjojen arvosteluja. Fantasiaa, scifiä ja historiallisia dekkareita.
Piirrostarinoita matojen, muurahaisten, joulupukkien, luolamiesten, sikapossujen, postimiesten, grillimakkaroiden, sauvakävelijöiden ja kännyköiden valtakunnasta.
Materialistin unelma blogi, päivitän tänne ostoksiani ja sitä mistä olen saanut ne , ja millä rahalla. Kokoelmissani on paljon ihania gootti tyylisiä vaatteita, asusteita ja esineitä. Pidän erityisesti seuraavista merkeistä ja brändeistä: Lip service, demonia, pleaser, pennangalan, fantasy shoes, hells belles, etc. Kannattaa vilkaista !
Olemme seurapiireissä viihtyvä, sivistynyt ja hienostunut nuori pariskunta. Salaisuutenamme on molempien erilaiset fetissit ja niiden toteuttaminen. Tämän blogin myötä pääset lukemaan miten toteutamme yhdessä nautinnollisia hetkiämme.
Daijan kirjoitelmia ja jorinoita erinäisistä kirjoittajan keksimistä hahmoista.
Peikkoja, menninkäisiä, keijuja, tonttuja, lohikäärmeitä! Satuja ja tarinoita.
Blogini sisältää erilaisia kirjoitelmia runoista novelleihin ja mielipideteksteistä ostoslistoihin, välillä vakavasti, välillä vitsihuumorilla. Viime aikoina olen kirjoittanut enimmäkseen runoja. Tervetuloa mukaan.
Englanninkielinen luonnosblogini. Piirroksia, kuvamanipulaatioita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, kirjahamsteri ja laiskanpulskea lukutoukka. Oivallista vuoden 1981 vuosikertaa, hurmaavan poikaviikarin äiti ja leppoisan laiskiaisen puoliso.
Blogi esittelee nörttityttöjä ja -naisia sekä heidän kiinnostuksen kohteitaan. Samalla blogin tavoitteena on tutkia ja pohtia, mitä kaikkea nörttityttöys voikaan olla. Blogaajina toimii vuorotellen kirjava joukko erilaisia giikkejä.
Ikuinen scifisti, tarpeettoman pitkäaikainen otaku ja tasaisin väliajoin lautapelien kimpussa oleva porilainen kirjoittelee pelottavaan tahtiin Warhammer 40.000-pelistä, scifistä, elokuvista ja äärimmäisestä epätodennäköisyysmoottorista.
Tarinointia fantasiaveistosteni ja maalausteni synnystä. Mikä on fantasiaa? Kaikki mitä voit kuvitella, vaikka et olisi koskaan sellaista oikeasti nähnytkään. Onko se totta vai onko se satua... sitähän ei voi tietää. Keijut, haltijat, hegettäret, merenneidot, seireenit, noidat, velhot, peikot ja maahiset... Täällä voit kokea jotain taianomaista, ja pääset salaa kurkistamaan mystisten olentojen unenomaiseen maahan.
Valkoinen Käsi kertoo intohimosta keskiaikaisten ja sen henkisten varusteiden, esineiden ja vaatteiden valmistamiseen. Tavoitteenani on kasvaa käsitöiden moniosaajaksi.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Nainen lukee kaikenlaista ja bloggaa siitä