Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Tämä blogi kertoo päälle parikymppisen ratsastajatytön (tai naisen, miksikä vain haluatte minua nimittää) ja raviradoilta ratsuksi siirtyneen lv-ruuna Futuran arjesta. Tämä on ennenkaikkea hevosblogi, mutta saatan myös toisinaan innostua hehkuttamaan henkilökohtaisemmistakin asioista tai pienen koirani edesottamuksista. Olen tavallinen, suht pienituloinen huoltoasematyöntekijä, jonka elämässä omat lemmikit, onnellisuus ja ihmissuhteet menevät rahan ja kaiken muun bling blingin edelle. Kunhan pääsen toteuttamaan rakasta harrastustani, ei sen niin väliä vaikka välillä pitäisi elää pelkällä leivällä :) Yritän myös kehittyä ratsastajana ja viedä Futuraa eteenpäin, mutta pääasiassa joudun tekemään sen omin avuin, sillä rahaa valmentautumiseen ei juuri ole. Tärkeintä on silti se, että meillä on Futuran kanssa kivaa yhdessä. Pyrin päivittämään blogia kerran viikossa, joskus on tullut päiviteltyä useammin tai harvemminkin.
Kaksi tyttöä kirjoittelee elämästään ex-ravureidensa kanssa. Heitä häikäisee mm. tulevaisuus...
Ravurista ratsuksi tyyppistä tekstiä. Blogia on pidetty aivan alusta alkain joten kaikki ylä- ja alamäet on kanssanne jaettu.
Arkipäiväisistä ratsastustyyleistä aina suurempien esteratojen ratsukoiden tyylijäljitelmiin kertova ratsastusmuotiblogi. Huumorilla suuri osa mukana, mutta tekstit asiallisia.