Matkalla
Tehdyt ja tulevat reissut. Haaveena matkustaa maailman ympäri.
Avainsanaan kuuluu 105 blogia.
Tehdyt ja tulevat reissut. Haaveena matkustaa maailman ympäri.
Ryhmä suomalaisia autoharrastajia osti max 500e autot netistä, ja lähtevät heinäkuussa 2011 ajamaan välimerelle. Todellinen blogirysäys tulee silloin, mutta seuraa matkaa jo ennen kuin se edes alkaakaan.
Kierrän maailmaa polkupyörällä.
Kokoomuksen europarlamentaarikko Alexander Stubbin englanninkielinen blogi. Tavoitteena on avata suomalaisen mepin arkea (ja Suomea) myös kansainväliselle yleisölle.
EU-tähtien alla Euroopan Unioni ei ole vain Brysselissä ja Strasbourgissa. EU vaikuttaa yhtä lailla Suomessa: ruokakaupan hyllyllä, työpaikalla, metsässä, eduskunnassa.... Blogi tarkastelee "tähdellisiä" EU-asioita Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Anne Sjöholm Blogin kirjoittaja työskentelee MTV3:n Uutistoimituksessa. Hän on keskittynyt EU-asioihin vuodesta 1995.
Matkailusivusto. Tietoa matkakohteista ja matkustamisesta. Vinkkejä kaikille matkailijoille.
Tietoa edustajista sivuilta,nykyhetki ja tulevaisuus www.europarlamenttiin.fi
Lyhyitä havaintoja ja kokemuksia valituista turistikohteista.
Kolhoosista kuuluu ääniä.
Pinky: "Gee, Brain, what do you want to do tonight?" The Brain: "The same thing we do every night, Pinky — try to take over the world!" That pretty much sums it up. We decided to start small, by taking over central Europe by rail.
Hämeen kuntauutiset Sivustolta pääset näkemään ajankohtaisia uutisia koko suomen alueelta. Kirjoita siis ajankohtaisesta asiasta artikkeli niin me julkaisemme sen tai rekisteröidy tänään. Mikäli haluat lisätietoa voit soittaa 045-12 54 987. Valtakunnallinen koko Suomea käsittävä nettilehti, ota osaa kirjottamalla! http://hameen.kuntauutiset.fi/
Määränpäänä Budapest!
Brysseliin Erasmus-vaihtoon syksyksi 2008 lähtenyt ja Brysseliin töihin kevääksi 2009 jäänyt 23-vuotias suomalainen Åbo Akademin kansantaloustieteen opiskelija kertoi Brysselin ajastaan. Sittemmin koti-Suomeen paluun jälkeen Brysselin blogi on jo hiljennyt.
Saapasmaassa kokataan sekä paikallista että kotimaista - ja kaikkea siltä väliltä! Runsain valokuvin ja piirustuksin höystettyjä valikoituja reseptejä, sekä muutakin mielenkiintoista etelän elämästä.. Tervetuloa kurkistelemaan!
Äidin ja tyttären matkoista ja niiden suunnittelemisesta kertova blogi. Kokemuksia, suosituksia, mokia ja tunnelmia.
Rakkaus rapakon takaa ajoi viisumiviidakkoon. Blogi on englanniksi koska englanniksi on helpompi kirjoittaa. Toinen osapuoli on siis Suomesta, toinen USAsta, ja asuinmaa ompi Irlanti. Ja kun kummallakaan puolella rapakon eivat molemmat voi asua samanaikaisesti vaikka naimisissakin ollaan niin johan harmittaa.
Lontoo ja matkustaminen lontooseen. Lontoon nähtävyydet.
Keski-Suomen Kuntautiset! Sivustolta pääset näkemään ajankohtaisia uutisia koko suomen alueelta. Kirjoita siis ajankohtaisesta asiasta artikkeli niin me julkaisemme sen tai rekisteröidy tänään. Mikäli haluat lisätietoa voit soittaa 045-12 54 987. Valtakunnallinen koko Suomea käsittävä nettilehti, ota osaa kirjottamalla! http://keski-suomen.kuntauutiset.fi/
Reissuun, reissussa, reissusta, reissulle! Matkapäiväkirjaa ja matkoista haaveilua tutuille ja tuntemattomille, kirjoittaa tuttavallisesti Anni, kiitos, nam.