Uskoa etsimässä
Muistiinpanoja, etsimistä, uskon tavoittelua. Yritys ymmärtää kristinuskoa, luterilaisuutta ja omaa vakaumusta.
Avainsanaan kuuluu 28 blogia.
Muistiinpanoja, etsimistä, uskon tavoittelua. Yritys ymmärtää kristinuskoa, luterilaisuutta ja omaa vakaumusta.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Ajatuksia elämästä, rakkauden kaipuuta, epävarmuutta, äärettömiä unelmia, itsensä etsimistä ja löytämistä, hetkien huumaa ja nuoruuden häkellyksiä. Sisälläni pauhuaa kasa tunteita ja ajatuksia joita yritän sanoittaa, löytää merkityksiä syvempiä ja sisäistä balanssia. Mitä milloinkin mielen päällä kuohuaa, fiiliksen mukaan hetken mukana mennään.
Mietteitä arkipäivän tapahtumista ja ongelmista. Itsensä etsimistä vaikeiden kotiolojen, yksinäisyyden, pitkän masennusjakson ja akuutin burnoutin jälkeen. Yrityksiä ymmärtää itseä ja muita.
Tästä alkaa unelmieni miehen metsästys! Rakkautta, hölmöilyä, vitsejä, onnellisuutta.
Nuori tyttö yrittää saada selville, mitä siellä oman pään sisällä oikeasti liikkuu.
Käytännön esimerkkejä työnhakuun liittyvissä asioissa
Huomioita, taidetta, ajatuksenjuoksua ja elämää.
Ihmettelen ja ihailen olemassaoloa. Kyseenalaistan kaiken, ajattelen vapaasti, valitsen vapaasti. Uskon rakkauden voittoon.
Omatunnon ja moraalin tasapainoilua. Tunteen ja järjen taistelutanner.Rakkautta. Ja ennen kaikkea seikkailuja.
Ensimmäisen etsikkoaikani tulos oli kristinusko ja luterilaisuus. Toisen etsikkoaikani aikana tutustun muihin vaihtoehtoihin ja tässä blogissa kerron matkastani uuteen ajatusmaailmaan.
Nuoren naisen tilitystä mummojen kanssa viimeisestä suklaapatukasta taistelemisesta, epätoivoisesta painon pudottamisesta ja milloin mistäkin enemmän tai vähemmän asian vierestä.
Kolmekymppinen ensimmäista kertaa aikuisiällään sinkuksi joutunut nainen ihmettelee miehiä, suhteita ja maailman menoa.
Kirjoituksia, ajatuksia ja asioita omasta elämästä, tuntemuksista tai karvapalloista sängyn alla! Mistä ikinä sitä nyt keksiikään kirjotella.. Suurimmaksi osaksi kuitenkin omaan vuoristorataiseen elämään liittyen, masennuksesta, mielialahäiriöstä, kuolemasta, iloista ja suruista.. Read & Enjoy
Olen kulttuurituotannon opintojani lopetteleva helsinkiläinen, jolle työn on oltava merkityksellistä. Kulttuurituottajana olen löytänyt oman tapani auttaa. Blogi käsittelee rinnakkain sekä henkilökohtaisia pyrkimyksiäni tutustua omaan itseeni, että kehittämäni TÄSSÄ OLEN -kulttuurikurssin kehitystä.
17-vuotias masennusta sairastava tyttö yrittää selvitä päivä kerrallaan eteenpäin.
runoilua, elämäntien ja tietoisuuden etsintää, puhtaan luonnon ja ravinnon puolesta
Spot the Kitty on kissan erinomaisia änkeytymistaitoja esittelevä blogi, joka takaa lukijoilleen yksinkertaista iloa heidän bongatessaan mirrin kunkinkertaisen sijainnin.
16-vuotiaan nuoren naisenalun ajatuksia maailmasta ja omasta elämästään. Epäonnistumisen pelkoa, mustasukkaisuutta ja vaikeista asioista puhumattomuutta harrastava tyttö.