Pisara
Kirjoitan elääkseni toisenlaisia elämiä tai silti tätä samaa. Kerron ajatukseni auki, minä muuttaja, minä samaa kuin samea.
Avainsanaan kuuluu 3 blogia.
Kirjoitan elääkseni toisenlaisia elämiä tai silti tätä samaa. Kerron ajatukseni auki, minä muuttaja, minä samaa kuin samea.
Tämän blogin tarkoitus on yrittää kurkistaa mieleen, joka kirjoittaa, näkee kuvia ja vaeltaa täysin muissa maailmoissa aina kun mahdollista. Haahuilen. Ja kun viimein saan idean, joka vie mennessään, se saattaa vaeltelevan mielen kovin kiihdyksiin. Ei ole enää mitään muuta kuin toinen maailma ja sen tapahtumat. Jotenkin pitäisi kai selviytyä todellisuudestakin? Ehkä. Kirjoittamisesta. Esikoisromaanista. Mielestä, joka on jatkuvasti samaan aikaan toisaalla.
Esikoiskirjailija Uudeltamaalta. Varsinaista työelämää takana on parikymmentä vuotta, mutta kirjoittamisen parissa taival on vasta alussa. Teini-ikäisestä asti olen haaveillut historiallisen romaanin kirjoittamisesta. Nyt tuo unelma on totta, ja toinen käsikirjoitus jo aluillaan. Kirjoittamisesta tuli sittenkin ammatti, ainakin osa-aikainen sellainen.