esirukouksia ja muuta tärkeää
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Avainsanaan kuuluu 40 blogia.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Blogi, jossa kerrotaan 13 vuotiaan tytön elämän iloista ja suruista. Blogiin kerron kaikkea, miltä minusta tuntuu, mitä olen tehnyt, ostoksiani, tärkeässä osassa ovat myös kaverit :------)
Ylä-asteelaisen tytön lifestyle-blogi. Kirjottelen kauneusjutuista, hiuksista, musiikista, päivän tapahtumista ja kaikesta niihiin liittyvistä. Joskus saatan tehdä erikoispostuksia esim. kynsipostauksia! (-----:
Blogini kertoo erilaisesta tyylistä, vaatteista ja kengistä, rakkaista ihmisistäni ja tapahtumistani.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Tunnen olevani kuin lasikaapissa jossa ilma on loppumassa. Pelkään itse avata ovea, mutta kukaan muukaan sitä ei tule tekemään, vaikka niin ehkä toivoisin. Tämä blogi toimii toivottavasti paikkana kertoa tunteista ja oloista joita minulla on; siitä minkälaista on olla erilainen.
Erilainen tyttö, erilainen blogi. Kirjoittelen millon mistäkin, pääsääntöisesti höpisen elämäni rakkaudesta eli metallimusiikista johon koko elämäntyylini oikeastaan on sidoksissa. Intohimona thrash metalli ja kirpputorit.
Henkilön Milla Esther Rae tajunnanvirtaa valokuvilla ihanasta (Hippi Indie Hipster) tyylistäni ajoittain.
Yöpuolenkulkija raottaa mielenmaisemansa verhoa sanojen voimalla.
Vaatetusalan kauhusta ja groteskista taiteesta/musiikista inspiraatiota ammentavan opiskelijan taide/käsityö/lifestyle -blogi.
19v "live fast die young" -aatteen jakava heavy metal lady ja sekä sisäisesti että ulkoisesti blondi tietokonenörttiopiskelija Helsingissä, suvun musta lammas ja elämääni useimmiten helvetin tyytyväinen. Blogi kiinnostuksen kohteistani ja asennevammoista.
tällane kurppana pienen paikkakunnan ytimestä, jonka blogi keskittyy todella mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan elämän ympärille. Tyhmillä ihmisillä ja asioilla varustettuja kuvia tulee joskus ehkä liikaakin, ja onko se sitten hyvä vai huono juttu riippuu tietysti ihan jokasesta itsestään. :=)
Blogi matkustushullusta, joka suunnittelee muuttoa Barcelonaan v.2012.
Musiikkiblogi!
Kirjoittelen blogiini lähinnä vaatteistani ja siitä, mistä olen ne hankkinut tai miten olen ne tuunannut. En halua genrettää pukeutumistani mihinkään gategoriaan, koska päivän vaatteet riippuvat fiiliksestä ja enrgian määrästä. Kyllä se kuitenkin sinne rockin eri osiin vahvasti sijoittuu. :)
17-vuotias, kuvataidelukiota käyvä, rokkarityttö kirjoittelee elämästään epäsäänöllisen säännöllisesti. perkele
Sotkamolaisen kirjailija Tarja Leinosen blogi.
NEW AGE-aiheisia juttuja kirjoittelen ja valitsemiani kanavointeja postailen sivuilleni. Alati muuttuva elämä planeetallamme kiehtoo mielettömästi ja siihen liittyviä ilmiöitä olenkin seuraillut & tutkaillut jo pitemmän aikaa. Ufot ovat aina kiehtoneet, enkä ole ikinä epäillyt niiden olemassaoloa ja maltan hädintuskin odottaa kulissien kaatumista (ufo-salailun päättymistä)! Elämää ja älyllistä (jopa älyllisempää!) sellaista TODELLAKIN on muuallakin, toisissa ulottuvuuksissa! Me Maa-planeetan asukkaat, toisin kuin jotkut meistä luulevat, olemme vain pienenpieni riisinjyvänen koko tässä valtavassa maailmankaikkeudessa, minkä suuruutta ei ihmisälyllä voi edes kuvitella.