esirukouksia ja muuta tärkeää
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Tämän blogin kirjoittaja on utelias russofiili ja venäjän kielen ja kulttuurin sekä taloustieteiden opiskelija. Blogin missiona on inhimillisen kiinnostuksen herättäminen Venäjänmaata kohtaan. Blogi on kirjoitettu nimenomaan suomalaisen näkökulmasta. Onhan tuo naapurimme jättiläinen niin kovin erilainen kuin olomme Suomessa. Olen erittäin onnellinen, jos blogini tuottaa iloa tai hyötyä jollekulle Venäjälle menemistä jännittävälle tai venäläisten kanssa tekemisissä olevalle. Koska Venäjä ei ole mikään yksiselitteinen asia suomalaisille, ja aihe selkeästi tuottaa edelleen aika ajoin ristiriitoja ihmisten välille, en ota lopullista vastuuta sananvapaudestani tässä blogissa. Elämänfilosofiaani kuuluu muutenkin kiinteästi se, että myös minä saatan olla se, joka on väärässä. Keskustelemaan kutsun kaikki halukkaat! Jos jokin ärsyttää tai ihastuttaa, ole kiltti ja kerro. Добро пожаловать, читатели!
Helsinkiläistoimittaja kyllästyi arjen rutiineihinsa, mutta myös mukavuudenhaluunsa. Hän ryhtyi tekemään ja kokemaan erilaisia asioita ensimmäistä kertaa - pieniä, isompia, kivoja, ei-niin-kivoja, kummallisia, muuten vain kokeilematta jääneitä. Miltä tuntui?
Blogin kirjoittaja on naisihminen, joka syntyi kultaisella 80-luvulla kuukausia ennen virallista laskettua aikaa. Syyksi moiseen hötkyilyyn hän arvelee itse silkkaa kärsimättömyyttään, lääkärit ehkä jotain muuta. Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä tänäkin päivänä. Onneksi järki sentään ei jättänyt. Blogi sisältää omia piirroksiani ja kirjoituksiani, jotka perustuvat pitkälti omiin kokemuksiini.
Kirjoittaja yrittää selvitä äitiyden ihmemaassa ilman itselle tai kanssaihmisille aiheutuvia pysyviä, vakavia vammoja.
17-vuotias lesbo kertoo lukiolaisen arjestaan ja elämästään ennakkoluulojen keskellä. Viettää aikaansa koiransa, tyttöystävänsä ja hevosten kanssa, sekä valokuvaten kokemuksensa matkan varrelta talteen.