Los Portalos
Asiaa taloudesta, arvometalleista ja uuden ajan tietoisuudesta aina maailmaa hallitsevaan eliittiin asti. http://www.scribd.com/doc/61830837/Tietoisuuden-Laajentuminen-Tahtilapsen-Perspektiivi
Avainsanaan kuuluu 23 blogia.
Asiaa taloudesta, arvometalleista ja uuden ajan tietoisuudesta aina maailmaa hallitsevaan eliittiin asti. http://www.scribd.com/doc/61830837/Tietoisuuden-Laajentuminen-Tahtilapsen-Perspektiivi
Yhteiskuntamme on perustunut ja perustuu edelleen täysin väärille arvoille. Yhä useampi meistä alkaa herätä kollektiivisesta unesta. Me alamme ymmärtää, että melkein kaikki, mitä meille on pienestä pitäen opetettu politiikasta, taloudesta, uskonnosta ja tieteestä, perustuu joko vääristelyyn, osatotuuteen tai suoranaiseen räikeään valheeseen. Maailma on paljastumassa näyttämöksi ja pelkäksi kulissiksi, jossa naruja vetelee esiripun takana piilotteleva pieni eliitti. He ovat ymmärtäneet sen tosiasian, että kun valheesta tehdään tarpeeksi suuri, niin se on helpompi uskoa ja se uppoaa suureen väestöön kuin lämmin veitsi voihin. ”Tee valheesta suuri, tee siit yksinkertainen, toista ä sitä ja lopulta he uskovat sen” ~Adolf Hitler Yhteiskunnassamme yksilöt muodostavat kokonaisuuden ja sitä on hallinnut jo muutamien vuosikymmenten ajan suuret monikansalliset yritykset. Yritykset omistavat näennäistä varallisuutta muiden yritysten muodossa ja sitä voidaan likvidoida liikuteltavaksi varallisuudeksi. Tätä on käytetty vallan ylläpitämisen apuvälineenä todella pitkään tässä maskuliinisen energian hallitsemassa maailmankuvassamme. "Katsokaa nyt meitä. Kaikki on ylösalaisin; kaikki on päälaellaan. Lääkärit tuhoavat terveyden, lakimiehet tuhoavat oikeuden, yliopistot tuhoavat tiedon, valtiot tuhoavat vapauden, massamedia tuhoaa tiedon ja uskonnot tuhoavat henkisyyden" ~Michael Ellner Ainoastaan vain reilu 1% maailman miltei 7 miljardista ihmisestä omistaa 95% kaikesta maailmassa olevasta varallisuudesta ja sitä käytetään hallitsemaan suuria massoja. Miten tämä hallinta manifestoituu? Pääasiassa massamedian, politiikan ja erilaisten massalle suunnattujen uskomusjärjestelmien avulla. Näitä tahoja rahoittaa tuo 1%, jota voimme kutsua myös negatiiviseksi eliitiksi. Tämä johtaa siihen, että massalle kerrotaan mitä heidän halutaan tietävän, oli se sitten valhetta tai totuutta. Ikävä kyllä esimerkiksi virallisten tahojen kertomista uutisista suurin osa on negatiivista energiaa sisältävää ja pelkoa lietsovaa propagandaa. Kuka tai mikä taho hallitsee ja on hallinnut maailmaa vuosituhansien ajan? Lyhyenä ja ytimekkäänä vastauksena annan kaksi sukuhaaraa 1.) Rockefeller1 Amerikassa 2.) Rothschild2 Euroopassa. Nämä tahot omistavat suurimman osan esimerkiksi massamediaan luokiteltavista tv- ja radiokanavista, auto, energia, pankkiiri, sijoitus ja lääkealan yrityksistä. Todelliset naruista vetelevät tahot eivät ole edes tästä maailmasta.
Käsitöitä, ompelua, leivontaa, askartelua...
Eusu tekee käsillään ja nauttii siitä paljon. 4 lapsen äiti ja lisäksi 4 lapsen "viikonloppuäiti-puoli" askartelee ja tuunailee aina kun vuorotyö ja perhe antaa myöden. Sisustaminen käsintehdyillä ideoilla on lähellä sydäntä.
Enkelimaa-blogi kertoo meditaatiosta, enkeleistä ja henkisestä kasvusta. Enkelimaa yhdistää henkisyyden ja käytännön ja pyrkii auttamaan jokaista löytämään oman henkisen voimansa. Kirjoittaja on kirjailija, parantaja ja henkisen kasvun ohjaaja Matti Kuusela.
Ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja optimistisuudesta omin ja lainatuin sanoin. Enkeleitä lähellämme.
Ihan tavallisen naisen "päiväkirja" enkeleihin tutustumisesta.
Sisäistä timanttia hiotaan esiin henkisen matkaajan, elämäntaidonvalmentajan ja pienen erityislapsen äidin voimin. Henkinen kasvu, energiat, selvänäkö ja parantaminen kuuluvat matkaan mukaan itsestäänselvyytenä. Tervetuloa mukaan timanttinmetsästykseen!
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Blogin tehtävänä on avartaa suuren massan mieltä ja tietoisuutta näkemään pintaa syvemmälle - ympärillämme olevaan keinotekoiseen matriisiin. Matrix-elokuvasta löytyy todella paljon silmiemme eteen piilotettuja totuuksia ja se käsittelee todella syvällisesti ja filosofisesti metafyysisiä aihealueita. Se käsittelee hienosti todellisen maailman ja unimaailman välistä eroa ja kuvastaa mahtavasti nykyisen yhteiskuntarakenteemme matriisimaista todellisuutta.
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Arkista aherrusta,kädentaitoa,tildailua, maalausta, lasinsulatusta, tiffanytöitä, askartelua harrastava aikuinen nainen. Tanssia rakastava, oravanpyörästä vierähtänyt omillaan toimeentuleva sitkeä ja sisukas blone:) Elämänkokemusta on vaikka muillekin jakaa.
Jumala suhde on minulle tärkeä ja sen blogistakin huomaa. Ilman Jumalaa ja Jeesuksen armoa en tietäisi kuinka syvälle olisin vaipunut. Tiukka pipoinen en kuitenkaan ole. En tuomitse ketään tai ainakin pyrin olemaan tuomitsematta, mutta syntiä en hyväksy.
Jos olet kiinnostunut enkeleiden läheisyydestä elämässäsi tai haluat oppia lisää enkeleistä, tämä blogi on sinulle. kertomuksia enkeleistä, meditaatio neuvoja, enkelimäisen ihanaa tunnelmaa englannin kielellä...
Kultainen aikakausi sarastaa ja kaikki muuttuu, ihmisen tietoisuus eniten. Tämä blogi kertoo ihmisen muuntumisesta sieluihmiseksi, joka tuhansien maan elämien jälkeen kohoaa lentoon ikuisuuksissa...
Ihmisenkelin elämää uusissa energioissa ja uudessa maassa. Ajatuksia, oivalluksia ja kanavointeja mestareilta. Henkistä kasvua, energiahoitoa ja katselmuksia. Tule mukaan nauttimaan ihmeistä ja elämisen riemusta uudella tavalla.