Bubble Toes
Reilu parikymppisen surffaritytön elämää ja kaipuuta aalloille. Toisinaan myös matkakertomuksia surffireissuilta, surffarivaatteita ja ihania koruja. Hyppää mukaan!
Avainsanaan kuuluu 1132 blogia.
Reilu parikymppisen surffaritytön elämää ja kaipuuta aalloille. Toisinaan myös matkakertomuksia surffireissuilta, surffarivaatteita ja ihania koruja. Hyppää mukaan!
Kepeitä, subjektiivisia ja fiilispohjaisia leffa-arvioita.
Pikkuinen blogi Tim Burtonista. Uutisia, kuvia, YouTube linkkejä.
Yleistä nurinaa tapahtumista, tilanteista, elokuvista, peleistä ja kaikesta, mikä kirjoitushetkellä nyt sattuukin päätä vaivaamaan.
Butterfly & Moth part kaksi.
-- Olipa kerran sisko ja sen sisko. Kaikessa hha viisaudessaan siskot päättivät avata hhe viisaiden mieliensä sisällön koko kansan luettavaksi. Spooky. LIFE-STYLE-BLOG, vilmalina kiittää heti kun kommentoit --
Mitä olen, teen, luen, katson tai klikkailen. Juttuja myös miltä Viro näyttää ulkovirolaisen silmin ja Suomi ulkomaalaisen silmin.
Suuri intohimoni on korttien teko ja käsityöt. Lisäksi olen musiikin suurkuluttaja ja lueskelen mielelläni. Myös elokuvat, koirat ja järjestötoiminta on lähellä sydäntäni.
Sisustushullun, pienten poikien kotiäidin blogi, josta huomaa miten paljon kirjoittaja (24) rakastaa omaa taloaan ja sen kunnostusta. Kiinnostunut pihanlaitosta, leipomisesta, käsitöistä, kuvankäsittelystä, maalaamisesta ja askartelusta sekä www-suunnittelusta.
Kerron mikä on hyvää musiikki- ja elokuva- ja tv-maailmassa. Kerron myös julkkisten elämäntapahtumia ja tapahtumia niin Suomessa kun muualla maailmalla.
canal plus kanavat ja paketit satelliisissa ja antennitalouksissa.
Tällä blogilla ei ole mitään tiettyä teemaa, kirjoitan sinne elämästäni, haaveistani ja tavoitteistani~ Blogista löytää niin päivän asuja, elokuva-arvosteluja(tai yrittää olla sellaisia) kuin kaikkea muutakin turhaa selitystä asiasta kuin asiasta. :) I’m writing both in Finnish and English.
Lukiota käyvän nuoren kirjoituksia arkielämästä ja siihen kuuluvista asioista. Aiheet vaihtelevat taivaan ja maan välillä, musiikista vaatteisiin tai vaikkapa elokuvista maailman menoon.
Steampunkin ja retrofuturismin ympärille keskittyvää asiaa ja asiattomuutta; Viktoriaanista vaihtoehtohistoriaa, höyrykoneita, ilmalaivoja, ensimäisen ja toisen maailmansodan erikoisuuksia, rataskoneistoilla, retrolla ja sirkushuveilla höystettynä... "Retrofutuuria faktaa ja fiktiota ajan kultaisemmalta puolelta jota ei koskaan ollut."
kolkyt ja risat perheenäiti kirjoittelee blogia vanhan talon rempasta, sisustuksesta, lapsiperhearjesta ja mistä milloinkin
"Ei ole turhia päiviä, tai jos on on koko elämä / niin turhaa, ettei sitä siedä ajatella tänään" -CMX-
24-vuotias tyttö Klaukkalasta kirjoittelee elämästä
Pohdintaa ajankohtaisista poliittisista asioista ja muuta säätöä.
32-vuotias kirjoittelee omasta ja 7 chihuahuansa elämästä.
Mielipiteitä ja ajatuksia muodista, tyylistä, elokuvista, musiikista ja viihdemaailman tapahtumista.