World with yellow thoughts
Blogi tästä ihmeellisestä elämästä ja maailmasta, arkipäivän havainnoista ja ennen kaikkea siinä samassa musiikista ja elokuvista, joista kokoan oman elämäni soundtrackia.
Avainsanaan kuuluu 1115 blogia.
Blogi tästä ihmeellisestä elämästä ja maailmasta, arkipäivän havainnoista ja ennen kaikkea siinä samassa musiikista ja elokuvista, joista kokoan oman elämäni soundtrackia.
Päivittelen tänne Twilight-sagaan liittyviä uutisia. Uutisia siis Twilightista, New Moonista, Eclipsestä ja Breaking Dawnista. (Houkutus, Uusikuu, Epäilys, Aamunkoi)
Kahden siskoksen pitämä tyyliblogi omista päivän asuistaan,ostoksistaan yms.
Viihdetaivas verkossa. Blogimuotoinen viihdelehti, jossa asiaa ja arvosteluja musiikin, elokuvan ja viihteen saralta.
Asiaa tietokoneista, elokuvista ja peleistä. käsittelemme kaikkea mikä liittyy tekniikkaan
Leffaharrastajan leffa-arvosteluita. Ei ole ammattikriitikko eikä sellaiseksi pyrikään. Pääasiassa kirjoittaa itselleen, että voi myöhemmin tarkistaa, mitä mieltä on ollut jostain elokuvasta, mutta ei pistä pahakseen, jos joku muukin joskus lukisi (ja kommentoisi). Spoileja pelkäävien kannattaa pysyä poissa!
Kirjotan päivistäni ja valinnoistani, tylsää eikö? Kirjoitan rakkaudestani musiikkiin. Kirjoitan niistä, joita arvostan ja ihannoin.
Päälle parikymppinen, mutta alle kolmekymppinen nainen näpyttelee toimittajan duunin välissä myös blogia. Aiheina kaikki omaa elämääni koskettava: ihmissuhteet, shoppailu, treeni ja se ikuinen duuni. Välissä pohditaan omia valintoja, kasvisruokailun uudelleen aloittamista ja politiikan saralla aktivoitumista. Hömppää ja vakavia juttuja.
Huomioita kiinnostavista asioista, kuten jalkapallo, olut, kirjat, elokuvat, musiikki.
http://bebeeh.blogspot.com Blogini keskittyy lähinnä päiväkirjamaiseen kerrontaan elämästäni, johon sisältyy muunmuassa meikkijuttuja, kynsikoristelua, ostoksia, vaatteita, vartalonhoitojuttuja, sisustamista, maalaamista, ystäviä, perhettä, juhlimista, arkea ja arkea piristäviä juttuja sekä paljon muuta sydäntäni lähellä olevia asioita.
Parikymppisen tamperelaismimmi ajatuksia pukeutumisesta ja elämän pikkuilmiöistä.
Hullut teekutsut on blogi, jossa keskustellaan ihmisenä olemisesta, arjen oivalluksista, inspiroivista ilmiöistä, musiikista, matkustamisesta, suklaakekseistä ja kaikesta siitä, mitä olen ajatellut, nähnyt ja kuullut maailmalla, keittiössäni tai kauempana. Tai sitten jostain ihan muusta. Teekutsujen Aura on zen-orientoitunut, omavaraisesta ekoasumisesta haaveileva astrologi ja kahden lapsen äiti, joka harrastaa satunnaisesti musiikkia, kirjallisuutta, kävelyretkiä ja kotitöitä. Keskeisintä hänen elämässään ovat läsnäolo, luovuus ja levollisuus.
21-vuotias torniolainen medianomiksi opiskeleva nainen (tuleva tuottajan raakile!), jota villitsee: media, unet, elokuvat, televisio, urheilu, tatuoinnit, paskanjauhanta, itseironia, pelit, käsityöt ja muu random kausittainen puuhastelu. Narsistinen nainen, joka on jäänyt kehitykseltään lapseksi tai on ns. huijattu nainen, niin kuin nykyään oivalletaan. Joku oudoille poluille livennyt feminismin sivuhaara tai ihan kylmästi kulutusyhteiskunnan oveluus ovat harhauttaneet hänet.
18-vuotias helsinkiläismimmi, joka rakastaa korkeita korkoja, loputonta shoppailua, espanjan kieltä ja matkustelua, ja kirjoittelee elämästään argentiinalaisen poikaystävänsä kanssa :)
Kokemuksia ja kuulumisia Ranskasta ja ulkosuomalaisuudesta. Kolmikymppisen suomalaisnaisen tie vei opintojen jälkeen Tukholman kautta Pariisiin.
Mietteitä elämästä, elokuvista, kirjoista, populaarikulttuurista, yhteiskunnasta ynnä muista ajatuksia nostattavista aiheista. Yksinkertaisuudessaan blogin perustamisen syynä polttava tarve purkaa ajatusvyyhtiä päästä jonnekin.
C-Boogey ja Pojat Pohjois-Amerikassa syksyllä 2012. Tule mukaan vuoden mittaiselle rahankeruumatkalle! Tarinoita New Yorkista, unelmista ja urheilusta. See you at Times Square!
21-vuotias uusvantaalainen positiivinen nuori nainen, joka nauttii elämästä 110%. Tämä Turun saaristosta kotoisin oleva typykkä pitää niin valokuvaamisesta, muodista kuin myös politiikasta sekä järjestö toiminnasta. Tällöin blogi sisältää asiaa, tyyliä, mielipiteitä, elämää, hieman höpönlöpöä sekä sopivissa määrin politiikkaa.