Avainsanaan kuuluu 227 blogia.
Tässä blogissa on parin suomalaiskundin mietteitä ja mielipiteitä erinäisistä oleellisista ja epäoleellisista asioista. Näemme kinkku-pekoni-sipuli -pizzan eräänlaisena ajatustemme ja arvojemme täydellisenä ilmentymänä, joten halusimme suoda tuolle jumalten lounaalle arvoisensa kunnianosoituksen siinä kaikkein arvokkaimmassa, blogimme nimessä. Tulemme päivittämään blogiamme epäsäännöllisen säännöllisesti, joten teidän lukijoiden kannattaa tarkistaa mahdolliset kirjoituksemme joka päivä. Blogissa tulemme käsittelemään todennäköisesti kaikenlaista miesten maailmasta, luonnollisesti huonon maun raja välillä ylittäen ja naisia kunnioittaen.
Olen 63-vuotias, eläkkeelle vasta siirtynyt kulttuuritoimittaja ja elokuvakriitikko. Olen kirjoittanut elokuvasta vuodesta 1962. Vakituisessa työssä olen ollut vuosina 1965-2006. Erikoisalani on ollut kotimainen ja amerikkalainen elokuva. Televisiosta olen kirjoittanut vuodesta 1968. Olen myös intohimoinen suomi-futiksen kannattaja ja käynyt otteluissa vakituisesti vuodesta 1954.
Kiinnostavatko kirjallisuus, talous, kirjoittaminen ja elokuvat? Olen filosofian tohtori ja kirjailija Päivi Kannisto. Kirjoitan viikoittain Kirjatohtori-blogiin kiinnostavista ajankohtaisista aiheista. Osan kirjoistani voi lukea sähkökirjoina blogistani. Sieltä löytyy myös tietoa painetuista kirjoistani: Asiakaspalvelu, Platinainen pilvenreuna, Kullattu kakkalapio, Johtamisen pakolliset kuviot ja Suolatut säkeet. Kirjatohtori kunnioittaa mielipidettäsi ja blogissa ei sensuroida kommentteja eikä urkita lähettäjätietoja. Tervetuloa viihtymään ja keskustelemaan!
‘Kirjeitä kirjastosta’ on Tuusulan kunnankirjaston henkilökunnan julkinen blogi. Blogin tarkoituksena on esitellä kirjaston aineistoja, tapahtumia ja kirjaston arkea henkilökunnan näkökulmasta.
Klaffivirhe, leffamakasiini netissä ja radiossa. Klaffivirheen blogi esittelee pakinatyyliin viikon elokuva ensi-illat. Lisäksi piikitellään ja paijataan leffoja ja leffailmiöitä kautta rantain. Klaffivirheen keskusteluohjelma elokuvista joka toinen tiistai Radio Moreenin aalloilla ja netissä. Kuuntele puolituntia leffatriviaa ja kyökkianalyysia genreistä kello 17.30 alkaen.
kodit ja teatterit
Olen helsinkiläinen kulttuurin harrastaja. Seuraan aktiivisesti erilaisia kulttuuri-ilmiöitä - myös muualla kuin Helsingissä. Valitsen kiinnostuksen kohteeni omien mieltymysten mukaan. Kulttuurin ymmärrän aika laajasti, jokapäiväinen elämäkin on kulttuuria. Suosikkejani ovat klassinen musiikki ja valokuvaus.
Kirjallisuudenopiskelijan lukupäiväkirjaa. Havaintoja elokuvista, televisiosta ja lehdistä. Pokerifiilistelyä.
Kulttuurimanifesti K.R.E.N.K.K.U. on julistus Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kulttuurialan koulutuksen puolesta. Sivustolle on koottu painavia perusteita ja puheenvuoroja nykyisiltä opiskelijoilta, valmistuneilta medianomeilta ja kuvataiteilijoilta, työnantajilta ja kulttuurivaikuttajilta.
Kuva on elokuvablogi, televisioblogi, videoblogi.
Suomalainen elokuvablogi suomeksi ja englanniksi
HelMet on enemmän kuin kypärä. HelMet on Suomen toiseksi tunnetuin verkkobrändi, Googlen jälkeen. HelMet-kirjasto (Helsinki Metropolitan Area Libraries) on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen muodostama kirjastoverkosto. Tule mukaan kehittämään HelMet-kirjaston verkkopalveluita!
... of seamen. Täällä ollaan aina leffassa. Popcorneja, limpparia ja karkkeja saa ottaa mukaan kunhan ei murusta eikä läikytä. Spoilaamme minkä ehdimme.
Muotia, elokuvia, hömppää, musiikkia
elokuvista ja musiikista, arjesta ja juhlasta. toplistoja ja käsittämättömiä tekstipurkauksia.
Kamppailua populaarin ja korkeakulttuurin välimaastossa