E.T. Jazz
Päivitetty 12. huhtikuuta 2007 klo 13:09
Lisätietoa – Seuraa blogiaAvainsanaan kuuluu 227 blogia.
Huomioita käsikirjoittamisesta, elokuvista, ihmisistä ja tarinoista.
Kirjallisuudenopiskelijan lukupäiväkirjaa. Havaintoja elokuvista, televisiosta ja lehdistä. Pokerifiilistelyä.
Kevyitä uutisia lähes päivittäin. Painopisteenä kevyt musiikki, mutta juttuja julkaistaan satunnaisesti myös elokuvista ja esimerkiksi videopeleistä.
Valokuvaterapiaopiskelijan tuntemuksia blogin muodossa
Poikkikulttuuriyhdistys Liekehtivän vuohen blogi. Kirjoittajat horisevat keskenään mitä sattuu, milloin mistäkin. Yleisimpiä aiheita lienevät musiikki, elokuvat ja ihmiselon yleinen kurjuus.
Liisa Lehmusto, Erkko Lyytinen, Ulla Simonen, Iikka Vehkalahti ja Tue Steen Müller sekä joukko vierailevia blogaajia kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla.
Detalji.org elokuvat on blogi elokuvista ja kaikesta siihen liittyvästä. Elokuva-artikkelit ovat leffaillan jälkeisiä mielen tuotoksia. Kauan eläköön uusi liha!
Haasteblogi elokuvan ystäville. Joka maanantai uusi elokuva-aihe, kaikki sydämellisesti tervetulleita osallistumaan. Ilmoittaudu mukaan kommenttilaatikossa ja linkitä omaan kirjoitukseesi blogisssasi.
Blogi seuraa Tampereen ammattikorkeakoulun kulttuurialan koulutusohjelmien Tampere Art Factory festivaalia (TAF) ja sen valmisteluja. TAF järjestetään aina toukokuun alkupuolella, ja sitä pohjustaa kansainvälinen viikko, jonka aikana TTVOn kansainväliset partnerit vetävät työpajoja, joiden tulokset ovat osa TAFin avajaisohjelmaa.
Kepeitä, subjektiivisia ja fiilispohjaisia leffa-arvioita.
Ruoka- ja leffablogi.
Asiaa pienistä, suurista ja omista elokuvista. Kritiikkejä, esseitä, pamfletteja, lyhytelokuvia, kuva-analyysejä ja kurkistuksia Agorafobian, Monadi-Filmin oman pitkän elokuvan kulissien taakse.
Elokuva-blogi. Kirjoittaja kirjoittaa blogia satunnaisesti ja harkitsematta.
Elokuva-alasta kaikin puolin kiinnostuneen 19-vuotiaan kirjoituksia. Kirjoittelen elokuvista laidasta laitaan; lähinnä vanhempien leffojen (miksei myöskin silloin tällöin uutuuksien) arvosteluja ja erilaisia esittelyjä elokuvista ja niiden tekijöistä.
Mietteitä elämästä, elokuvista, kirjoista, populaarikulttuurista, yhteiskunnasta ynnä muista ajatuksia nostattavista aiheista. Yksinkertaisuudessaan blogin perustamisen syynä polttava tarve purkaa ajatusvyyhtiä päästä jonnekin.
India sketchbook; Intia, Suomi, Bollywood, estetiikka, ruoka, taide, monikulttuurisuus; Delhi, Goa, Helsinki, Mumbai, valokuva, luonto, matkustaminen
Vitun korkeakuluttuuria ja suurta taidetta.
Kepeitä, lyhyehköjä, subjektiivisia ja fiilispohjaisia leffa-arvioita, ja mitä luultavammin huumoria jota kukaan ei ymmärrä. Toistaiseksi blogi on "tauolla".
Kuvia elokuvasta, pieniä juonipaljastuksia, elokuvamusiikkia !