Antti Alanen: Film Diary
Suomen elokuva-arkiston ohjelmistosuunnittelijan elokuvapäiväkirja.
Avainsanaan kuuluu 227 blogia.
Suomen elokuva-arkiston ohjelmistosuunnittelijan elokuvapäiväkirja.
Elokuvia, tv-sarjoja, sarjakuvia, kirjoja sun muuta. Uusia ja vanhoja. Uutisia sekä havaintoja.
Visuaalista ilmaisua algolimaisesta hämärästä.
Elokuviin ja TV-sarjoihin useimmiten keskittyvä blogi.
Kolmen tytön seikkailuja työssäoppimismatkalla Australiassa, Perthissä syksyllä 2011. Australiaan rakastuttiin sen verran, että reissuun lähdetään uudestaan valmistumisen jälkeen!
Kahden suomalaisen leffafanin ylläpitämä englanninkielinen blogi rakkaudesta elokuviin ja valkokankaan säihkeeseen. Toinen kirjoittajista asuu Suomessa, toinen USAssa. Uusimpien teatterielokuvien ja dvd/blu-ray -versioiden arvosteluja. Myös juttua elokuviin liittyvistä kirjoista.
Visualistin blogi, jossa on juttuja sisustuksesta, ruuasta, häistä ja kaikesta kauniista!
Blogi Bollywood-elokuvista ja sen ympärillä pyörivistä kulttuuri-ilmiöistä.
Leffafriikin juttuja elokuvista, tv-sarjoista ja milloin mistäkin.
Kepeitä, subjektiivisia ja fiilispohjaisia leffa-arvioita.
Bysanttiblogin tarkoituksena on keskustelu Bysantista ja sen jälkivaikutuksesta. Etusivun kuva on turkkilaisesta elokuvasta Battal Gazin legenda.
canal plus kanavat ja paketit satelliisissa ja antennitalouksissa.
14 vuotias tyttö kirjoitelee elokuvista, kavereista, matkusteluista ja ihan normaalista arki-elämästä(:
Christina aguilera suomi - suomenkielinen blogi christina aguilerasta: kaikki uutiset, juorut, kuvat ja videot!
Parikymppisen valkokangasintoilijan leffa-arvioita uusimmista uutuuksista klassikoihin, fiilistelyä elokuvista ja elokuvatähdistä tv-sarjoihin ja elokuvafestivaaleihin. Kritiikkiä elokuvateollisuuden parkkiintuneille tavoille ja halua nähdä toisin.
Cityboy-blogi on kosmopoliittisen helsinkiläisen ajatuksia, mielipiteitä ja tarinoita lähiympäristöstä ja maailmalta.
Courier New käsittelee kaikkea käsikirjoittamiseen liittyvää. Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä syksyllä ensi-iltansa saavan komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija. Kirjoittajan mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä välttämättä vastaa YLE:n periaatteita.
Moiks! Tämä blogi on kirjotettu Ruotsiksi. Se kertoo minun elämästäni. Kirjotan blogia, koska olen lian laiska kirjoittaakseni päiväkirjaa. Toivoisin että blogini on jäljellä kun olen vanha (en usko että se on) ja voin tutkailla sitä silloin, silloin ehkä nauran tai itken. --- Hejsvejs! Är en finlandsvensk flicka som skriver blogg för att hon är lat på att skriva dagbok. Jag skriver om mitt vardagliga liv. Mest gör jag det för min egen skull, så att när ja är gammal kan jag läsa den och gråta eller skratta