Learning to be strong enough
Nuoren naisen arkea musiikin ja taiteen parissa. Matkaan sisältyy mm. kirjoittamista, valokuvia ja musiikkia. Mielipiteitä ja arkisia asioita. Unelmia ja niiden toteutumista. Kaikkea.
Avainsanaan kuuluu 4 blogia.
Nuoren naisen arkea musiikin ja taiteen parissa. Matkaan sisältyy mm. kirjoittamista, valokuvia ja musiikkia. Mielipiteitä ja arkisia asioita. Unelmia ja niiden toteutumista. Kaikkea.
Blogimme kertoo kahden shetlantilaisen ja yhden mäyräkoiran elämästä sattumuksineen.
Tule mukaan seuraamaan nuoren miehen elämää. Mielenkiintoista tarinaa liikunnasta, ravinnosta ja terveydestä. Erityisesti kuntosalista. Seuraa (mahdollista) kehitystäni ja inspiroidu itsekin!
Kolmeakymmentä lähestyvä kaupunkilainen, jonka vapaa-aikaa määrittelevät koira, ystävät, kirjat, sisustaminen, luova-ajattelu, kirpputorit ja elokuvat.