Jalmarin päiväkirja
Vuodelta 1912 säilynyt päiväkirja Etelä-Savolaisen maatilan elämästä. Päivitykset jatkuvat koko vuoden 2012 ajan päivittäin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Vuodelta 1912 säilynyt päiväkirja Etelä-Savolaisen maatilan elämästä. Päivitykset jatkuvat koko vuoden 2012 ajan päivittäin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Kerron lapsuudestani psykopaatti äidin kasvattamana.
Tarina miehestä, ja hänen yhden miehen taistelustaan elämässä jossa terveys petti täysiikäisyyden myötä, tarina joka on vetännyt monet sanattomaksi. Tarina pojasta, jonka elämä kasvatti mieheksi.
Blogi sisältää katkelmia elävästä elämästä. Se on sekoitus hömppää ja todellisuutta. Blogiani ei kannata lukea liian kriittisellä mielellä, sillä kirjoitan asioista ja asioitten vierestä, mitä milloinkin päähäni juolahtaa. Elämä ei ole mikään maailman vakavin juttu, kuolema on sitten asia erikseen...
Olen koulutukseltani autokorinkorjaaja mutta todellinen kiinnostuksen kohteeni ja intohimoni on blues musiikki ja historia, tai paremmin sanottuna bluessin historia. Blogiani varten tutkin pitkään eri lähteitä kirjoittaakseni kattavat elämänkerrat eli biographyt artisteista ja ihmisistä joiden tarinat ovat mielestäni kertomisen ja lukemisen arvoisia. Muitakin aiheita saatan käyttää kirjoituksissani mutta tämä on se pääasiallinen tarkoitukseni: jakaa kiinnostavaa tietoa muusikoista jotka saattoivat elää jopa yli 100 vuotta sitten. Kirjoituksiani höystän aiheeseen liittyvillä ja sopivilla kuvilla sekä videoilla, yleensä tämä tarkoittaa musiikkinäytteitä, haastatteluita ja pätkiä konserteista tai dokumenttielokuvista.
Tulen julkaisemaan tässä blogissa edesmenneen isäni arkistoista löytämäni raakatekstin. Tämä teksti on alkujaan käsinkirjoitetussa muodossa keltaisessa pienehkössä 90-luvun ruutuvihossa epäselvällä käsialalla ja se kertoo 1950 - luvulla syntyneen suomalaisen murhamiehen tositarinan.
Pohdintoja papin työn ja yksityielämän tapahtumien pohjalta.
Miltä tuntuu kirjoittaa kirja.Oma elämä on pohja tarinoille,jotka syntyvät ajallaan.