Kaijan Kintereillä
Olen Kaija ja olen yksi Runner’s High’n bloggaajista! Minulla ei ole juoksutaustaa eikä hienoja ennätyksiä tai mahtavia cooper-tuloksia kuin mitä tänä vuonna olen ehtinyt juosta. Olen siis ihan tavallinen juoksusta innostunut kuntoilija ja tässä blogissa kertoilen omista treenailuistani, tavoitteistani ynnä muusta mitä elämässäni tulee vastaan! Aloitin juoksemisen tosissani vasta tämän vuoden alusta, sitä ennen kävin silloin tällöin lenkillä ja Yliopistoliikunnan ryhmäliikuntatunneilla. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle vaan halusin jonkin tavoitteen johon treenata, niinpä ilmoittauduin Helsinki City Runiin! Treenasin ahkerasti koko kevään ja juoksin HCR:n aikaan 2.13, mikä silloin tuntui ihan hyvältä ajalta, varsinkin kun sain vielä lisättyä vauhtia loppua kohden! Viimeiset 5 kilometriä juoksin täysin hurmiossa ja olin koukussa! Tätä halusin lisää!
