Nukkekotini Tuutivilla
Nukkekodin rakennusta, sisustusta ja muita räpellyksiä
Avainsanaan kuuluu 38 blogia.
Nukkekodin rakennusta, sisustusta ja muita räpellyksiä
Nukkekotiharrastajan näpertelyjä ja kuvia nukkekodeista.
Nukkekoti projektini sivusto. Pyrin tekemään nukkekotiini kaiken itse. Eli jotkin jutut on vinksin ja vonksin tai ainakin heikun keikun.
Nukkekoteja ja sisustuksia koossa 1:12
Eufrosyne Lagerspets(1/12 kokoa) asustaa talonpoikaiskaapissa ja kunnostaa siitä kotia. Samalla remonttia tehdään tyttären ja vävyn voimin ompelimossa ja sen pihapiirissä.
Kahden nukkekodin koukussa. Blogissa kuvataan kahden nukkekodin sisustamista itsetehtyjen sekä ostettujen kalusteiden avulla. Myös nukkekodin asukkaiden elämää kuvaavia tarinoita.
Harrastan nukkekoteilua ja vaatetan Barbeja, joita on kerääntynyt toistasataa.
Välitalo on nukkekoti, joka sijoittuu nykyaikaiseen suomeen. Talossa asuu pariskunta joka pitää vanhoista huonekaluista ja retrohenkisistä astioista.
Täällä esitellään tekemiäni näköisruokia nukkekodin väelle, välillä tietysti jotain muutakin nukkikseen liittyvää.Mittakaava 1:12.
Pitkään haaveiltua nukkekotielämää, mikä toteutui tyttärelle ostetun suuremman nukkekodin myötä. Nyt miniatyyrien tekeminen ja keräily on vienyt mennessään. Samalla olen yhdistänyt aiemman harrastukseni tekemällä Tiffany-tekniikallla myös lasitöitä miniatyyrikoossa;)
Oman nukkekodin rakentelua ja sisustamista ja kaikkea nukkekoteiluun ja mineilyyn liittyvää.
30+ ilosen rouvan nukkekodin rakentelua ja muuta käsillä tekemisen iloa.
Valmistan tilaustyönä kaikkea mahdollista lasisita Tiffany-tekniikalla mm. lahja- ja koriste-esineitä, ikkuna- ja ovilaseja. Uuden harrastuksen myötä teen myös miniatyyrikoossa 1:12 lasiesineitä, jotka sopivat mm. nukkekotiin.
Nukkekotilikkojen kerhoblogi. Kerrotaan ajankohtaiset kerhoasiat ja esitellään kerhon tuotoksia. Nukkekotiharrastajia kerhossa on Forssasta, Tammelasta, Urjalasta, Espoosta, Helsingistä, Hollolasta...
Nukkekotiprojekti, jossa pyritään tekemään mahdollisimman paljon itse tuunaamalla ja kierrättämällä. Tarjolla myös ideoita, oivalluksia ja ohjeita miniatyyrimaailmaan.
Nukkekoteihin ja nukkeihin hurahtaneen mummelin touhuja
nukkekodin rakentelua keskiajan hengessä
Positiivista pyristelyä kolmen nukkekodin ihanassa "loukussa". Viitteitä muistakin käsillätekemisen iloista ja tuotoksista.
Kaikenlaista pientä ja ihnaa.
Nukkekotiblogi, jossa seuraillaan pienen valaisinmyymälän ja myyjättären asunnon valmistumista. Itse koitan väsäillä kaikkea, ostotavaraakin löytyy jotakin ja seassa muiden taitavien harrastajien tekemiä aarteita.