Villi piha
Vanhan koulun ympärillä, suuressa puutarhassa kasvavat pionit ja kurjenpolvet. Puutarha on suuri ja vallaton. Saatan hyvinkin kadota sinne jonain päivänä. Tai ehkä toivon, että niin kävisi.
Avainsanaan kuuluu 18 blogia.
Vanhan koulun ympärillä, suuressa puutarhassa kasvavat pionit ja kurjenpolvet. Puutarha on suuri ja vallaton. Saatan hyvinkin kadota sinne jonain päivänä. Tai ehkä toivon, että niin kävisi.
Paperia Pariisista blogissa on aurinkoa ja arkipäivää. Kirjoittaja on visuaalisella alalla toimiva, Kanadasta nyt kesällä paluumuuttava suomalainen mamma, kahden pienen pojan äiti ja yrittäjä. Juttuja laidasta laitaan, ihmetellään elämänmenoa ja ilahdutaan kaikesta ihanasta :-)
Sisustusta ja kaiken vanhan ihannointia. Vaaleaa country- ja ranskalaistyyliä. Vinkkejä itsetekemiseen niin sisustuksen, vaatteiden, ruoan kuin käsitöiden suhteen. Pohdintoja arjen valinnoista. Intohimoista kierrättämistä ja tuunaamista.
- Muistojen polulla - perheen koti on Wanhan Kaupan talossa Etelä-Pohjanmaalla. Meillä kerätään wanhoja esineitä, sisustellaan, kierrellään kirpputoreilla, kuopsutetaan puutarhassa, silitellään kissoja, kotoillaan, tykätään maalaisromantiikasta & mummola-tyylistä sekä ihanista Pienistä Maitokärryistä. Tervetuloa - Muistojen polulle -
Hieman vajaa 30v nainen kirjoittaa isoista ja pienistä asioista elämässään. Suoraan ja häpeilemättä. Provosoin ja provosoidun. Kierin omissa komplekseissani ja keskeneräisyydessäni. Rakastan vintagea, vanhoja autoja, 40-50-lukujen muotia, rockabilly-kulttuuria jne. Tervetuloa tirkistelemään.
Kaikkea kaunista ja harmonista. Sisustusta ja vanhojen huonekalujen kunnostusta. Tunnelmointia, pohdintaa ja ideointia. Uutta kierrättämällä ja tuunaamalla.
Taiteilija Julia Prusin valokuvapäiväkirja perhearjesta, suunnittelutyöstä ja taiteesta.
Sisustusta ja kaikkea mahdollista joka siihen liittyy, askartelua, tuunausta, ompelua, maalausta, entisöintiä, ostoksia ja kirpputorilöytöjä.
Vauhdikkaita tilanteita, vaarallisia hetkiä, nopeita ja vähemmän nopeita autoja.
This is the blog and a project diary of an Finnish band called Country & Westerinen. Suomalaisen kantribändiprojektin blogi.
Musiikkiblogi. Keskittyy lähtökohtaisesti suomalaiseen kitaravetoiseen pop-musiikkiin, mutta eksyy usein käsittelemään myös kaikenlaisia ulkomaisia kantri- ja poppiretkueita. Tyylillisesti pyöritään erityisesti sellaisissa genreissä kuin power pop, indie pop, country ja americana.
Kantrimusiikin kaivelua levykaupoissa, keikoilla ja internetissä. Hiilikaivostyöläinen.
Musiikkiblogi kaikesta mahdollisesta musiikkiin liittyvästä: arvosteluja, meemejä, fiiliksiä, muistoja, listauksia, tarinoita... You name it. Pääpaino popissa, mutta mukaan mahtuu myös muita musiikkityylejä: heviä, rockia, iskelmää, lattareita, countrya... Fiiliksen mukaan
Musiikkiaiheinen blogi. Keskittyy toistaiseksi lähinnä "vanhempaan" klassiseen rokkiin, bluesiin jne. Levyarvioita, kirja-arvioita siinä missä yleisempääkin kevyempää jutustelua hyvässä hengessä.
Olen koulutukseltani autokorinkorjaaja mutta todellinen kiinnostuksen kohteeni ja intohimoni on blues musiikki ja historia, tai paremmin sanottuna bluessin historia. Blogiani varten tutkin pitkään eri lähteitä kirjoittaakseni kattavat elämänkerrat eli biographyt artisteista ja ihmisistä joiden tarinat ovat mielestäni kertomisen ja lukemisen arvoisia. Muitakin aiheita saatan käyttää kirjoituksissani mutta tämä on se pääasiallinen tarkoitukseni: jakaa kiinnostavaa tietoa muusikoista jotka saattoivat elää jopa yli 100 vuotta sitten. Kirjoituksiani höystän aiheeseen liittyvillä ja sopivilla kuvilla sekä videoilla, yleensä tämä tarkoittaa musiikkinäytteitä, haastatteluita ja pätkiä konserteista tai dokumenttielokuvista.