Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Kynsilakka-aiheinen blogi. A Nail Polish Blog, now in English.
Kirjoitan milloin mistäkin huvittaa. Haluan viihdyttää, inspiroida ja inspiroitua. My lifestyle at blogspot.com
nuori nainen, joka punastelee välillä, bloggailee kaikesta mikä on chic; sisustus, kauneus, vaatteet, fitness
Color my world -blogia kirjoittaa lukiolaistyttö, jonka suurimpia intohimoja ja kiinnostuksenkohteita ovat kauneudenhoito, hiustenlaitto ja muotiuutuuksien seuraaminen. Tyylini on naisellinen, mutta omallatavallaan rento ja klassinen. Blogissani kerron ostoksistani niin kauneudenhoidon kuin vaatteiden osalta. Jaan myös päivänasuja ja uusia löytöjäni muotimaailmalta.
Englanninkielinen holistic lifestyle blog.
Kurkistus 18-vuotiaan nuoren naisen elämään. Postauksia elämästä, meikeistä, kiinnostuksen kohteista, sekä tietenkin intohimosta shoppailuun. ;) Tervetuloa kurkkaamaan!
Eniten olen hullaantunut kynsien lakkaukseen ja koristeluun, mutta blogissani ilmestyy silloin tällöin juttuja myös kosmetiikasta, ihonhoidosta tai ihan mistä vaan.
Englantiin miehen matkassa lähteneen kenkähullun 27 vuotiaan naisen löytöjä ja ideoita, inspiraatioita ja mietteitä brittein saarella. Tule mukaan matkalle! Kirjoitan englanniksi.
without a heart we're just machines
Perfumes, cosmetics, skincare, haircare... tule testiajelulle Honeyn kanssa!
Kuvausmeikkaajan blogi jossa pääset tarkastelemaan meikkaajantyötä muoti -ja kauneuskuvauksiin -in action! Blogissa myös meikkausvinkkejä ja testauksia uutuusmeikeistä meikkiammattilaisen silmin. Tässä blogissa myös näet mitä tuotteita kuvauksissa oikeasti ammattilainen käyttää ja miten ne on toteutettu-in real!
Kosmisfriikki.
21-vuotias entinen keskisuomalainen, sittemmin turkulaistunut oikeustieteen opiskelija ja elämästä nauttija. Kirjottelee arjen pienistä ja joskus suuristakin ihmeistä.
Oman elämän päiväkirja, jossa pohditaan muotia, musiikkia, elokuvia ja yleisesti maailmanmenoa. Mukana menossa myös kissa, Pinja, jonka vauhdikasta elämää voi seurata myös omassa blogissaan: http://pinjathecat.blogspot.com/