Muistioiden Muistio
Tarinaa juoppojen ystävien tapaamisista. Vähän jotain muutakin.
Avainsanaan kuuluu 124 blogia.
Tarinaa juoppojen ystävien tapaamisista. Vähän jotain muutakin.
Säätöä joka elämän osalla -tunteella. Perheeseen kuuluu avomies ja minä avo(hoito)nainen sekä postia syövä kissa. Muistoista löytyy tarinointia vaihtomaastani Hollannista ajalta elokuu 2006 -tammikuu 2007
16- vuotiaan tytön arkea, viikonloppuja ja päähänpistoja. Hurahtanut shoppailuun,hyvään musiikkiin ja valokuvaamiseen ;)
Melkein 30v nainen pohtii elämäänsä polvileikkauksen kynnyksellä ja sen jälkeen. Kerron kuntoutumisestani ja arjen iloista ja suruista. Kerron miltä tuntuu kun jatkuvasti liikkeellä oleva ihminen yhtäkkiä joutuu jäämään kotiin ja hidastamaan tahtiaan. Ahdistusta ja ilonhetkiä. Elämäntapana 50-luku ja rockabilly jo kohta 12 vuotta. Eli bile- ja keikka-sekoiluja myös luvassa...ehkä... Aktiivisesti myös harrastan rivitanssia ja kilpailen, joten tanssillistakin vuodatusta luvassa. Kova on hinku vuoden 2010 mm-kisaparketeille kunhan kuntoutuu tässä ensin. Sydäntä lähellä siis: muusikko- mies, päästään vähän vajaa kissani, perhe ja ystit, tanssi, 50-luku, vanhat amerikan autot, rokkibileet, hyvät humalat, vintage-tyyli, pinup tyttöset, punaviini...
Elämänkokemuksia ja tarinoita. Hauskuutta, sarkasmia, surua, ilosuutta, adjektiiveja ja verbejä. Tervetuloa!
Oon tämmöne perus jamppa, ihan kiva kaveri. Tykkään olla reissussa se on helmee! ja aika eläin tarvittaessa;)) Tänne vähä tiatoo mun ja minun kavereitte reissuista! ...ja vähän muustakin;-)
Nuori tyttö kokkailee, ratsastaa, bilettää, elää täysillä ja opiskelee lukiossa. :) Ja tietty kirjoittaa blogia.
Kirjoitan Helsingin yöelämästä ja kaikesta siltä väliltä. Mukaan mahtuu myös iso kasa musiikkia, videoita sekä haastatteluita! Tule lukemaan ja kommentoimaan! Samalla näet kuvia jokaiselta viikonlopulta ja voit kommentoida postauksia kun yhdistät blogin Facebookkiin! Kokeile ja diggaile!
Kaksi lusmuilua harrastavaa tyhjäntoimittajaa Helsingistä. Chilli meininki jne.
Villiä elämää. Tai ainakin yrittää olla.
17-v tytön blogi elämästä ja sen monimutkaisuudesta tarkan ruokavalion ohella. Urheilu ja terveys ovat minulle yhtiä kaikkein tärkeimmistä asioista. Blogi on aika positiivinen ja kerron avoimesti kaikesta elämääni liittyvästä, samalla kun yritän laihduttaa.
Viva Las Finland on blogi kaikesta taivaan ja helvetin välimaastossa. Aiheet vaihtelevat aina muodista kosmetiikkaan ja laihduttamisesta elämän pieniin iloihin. Kirjoittajan mielestä ihaninta on kauniit yksityiskohdat, rakkaat ihmissuhteet sekä intialainen ruoka.
Opiskelijan yö- ja päiväelämää Ranskan Lillessä, Please Don't Stop The Music ;)
Nykyään perinteinen lifestyle -blogi tai mikä lie onkaan. Nuoren 19-vuotiaan tytön elämää, joka tykkää bilettää, syödä, kuntoilla, rakastaa ottaa valokuvia mutta välillä laiska laitailemaan niitä koneelle. Shoppailu kuuluu myös suureltaosin mun elämään. Eli blogi sisältää mun elämää, valokuvia ja mitä nyt keksinkään sinne skriivata. Lue jos kiinnostaa tai huvittaa.
19-vuotias nuori oman elämänsä antisankari Oulusta kirjoittaa elämästään ja kaikesta mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan (tsekkaa avainsanat) :-)
kertoo perus teini elämän asioista ja kaikesta hömpästä !
Moi.. Tää on Henna Kalinainen blogi.. Lue lisää ;)
16-vuotias lukiolaistyttö kertoo elämästään kuvin ja sanoin, haaveillen matkustamisesta, uusista vaatteista ja kokemuksista. Mukana menossa myös rakas koira, ja ystävät!
Hiimu on vaatekauppa persoonallisille ihmisille. Kyllästyin siihen, ettei Suomesta saa muuta kuin ketjuvaatteita tai mustia goottivaatteita ja päätin korjata asian. Erityisesti kaikki hippihenkiset kukkaislapset, metsänhenget ja luonnonystävät löytänevät täältä unelmiensa vaatteita. Mukana kuitenkin myös hieman rankemman asenteen meininkiä jonkinlaisessa punk-hengessä. Welcome!
Olen parinkympin “paremmalla” puolella oleva opiskelija, jonka ikuisen rakkauden etsiminen on osoittautunut kimuranttiakin kimurantimmaksi tehtäväksi - takana on, sanoisinko, jo lukematon määrä epäonnisia ja suorastaan katastrofaalisia treffejä sekä mielenkiintoisia suhdekiemuroita, jotka haluan jakaa muiden kanssa - ehkäpä siksi, että kenties ne antavat lohtua muille ikisinkuille heidän seikkaillessaan suhdeviidakkojen syvyyksissä. Blogini tulee kertomaan deittaulusta, miehistä, ystävyyssuhteista, bileistä ja ikuisesta laihduttamisesta - Bridget Jones-leffoista tuttu tuskailu muotoilevien alushousujen ja seksikkäiden pitsiunelmien valitsemisen välillä tuntuu hieman huvittavaltakin osalta elämääni.