Euroopan reunalla - Elämää Espanjassa
Espanjalaista arkea suomalaisella suurennuslasilla tihrusteltuna. Paikoin aika mielipuolistakin menoa. (Jatkoa Vuodatuksessa aloitetulle blogilleni.)
Avainsanaan kuuluu 28 blogia.
Espanjalaista arkea suomalaisella suurennuslasilla tihrusteltuna. Paikoin aika mielipuolistakin menoa. (Jatkoa Vuodatuksessa aloitetulle blogilleni.)
Tänä vuonna pitäis valmistua King's College Londonista ja sen jälkeen olisi tarkoitus jäädä töihin Lontooseen, joten muuttunee Waterloon ja Strandin kampukset the Cityn lasitaloihin. (Joskus myös Barcelonassa asuva pikkusisko käy kirjoittamassa kuulumisiaan.)
Vauhdikkaita ja vähemmän vauhdikkaita käänteitä Barcelonassa.
Henkilökohtaisia kuulumisia Barcelonasta. Kuvauksia kulttuurien eroista, työelämästä ja kaikesta muustakin.
Espanjaan, espanjalaiseen elämään, kulttuuriin, kieleen jne. liittyviä uutisia, juttuja ja vähän muutakin. Tukikohtana Barcelona.
Jatkoa kahdelle aiemmalle blogilleni, joista toinen jatkaa edelleen salasanan takana. Barcelona-vinkkejä ja tavallista arkea. Hömppääkin.
Kaksikymppinen tyttö elelee au pairin elämää Barcelonan seudulla. Arkea ja juhlaa, kulttuuria ja elämänmenoa.
Ainutlaatuisia matkakertomuksia ja matkoja! Lue, nauti ja unelmoi! Kun olet valmis sijoittamaan ainutlaatuiseen matkaan muuta unelmat todeksi ja lähde kokemaan matkamme paikan päälle! Katso lisää www.uniquetour.fi
Dziin elämää Barcelonassa. Samassa taloudessa asuvat venezuelalainen aviomies ja masussa kasvava pieni tyttö.:)
"Minusta piti tulla Miss Universum (luovuin ajatuksesta, kun en osannut lakata toisen käteni kynsiä), osastolääkäri (mikä tahansa osasto), radikaalifeministi, ratsastuskouluyrittäjä, huippumalli, jokin muu yrittäjä, elämäntaiteilija, esiintyjä tai kehitysmaa-avustaja. Tajusin jossain vaiheessa, että kiinnostukseni ovat pelkästään ohimeneviä, ne muuttuvat koko ajan ja poukkoilevat eri suuntiin aivan kuten minäkin, joten mitään ei kannattaisi suunnitella etukäteen. Muutaman päivän päästä muutan pohjois-Italiaan, yhdel pikku-suurlähettilään perässä, kuinkas muuten. Jostain syystä sain idean jakaa lähinnä edellistä seuraavat elämäni vaiheiden kirjalliset tuotokset tässä blogissa, sillä varauksella, että projektini jäävät usein kesken."
Syyskuussa on lähtö Barcelonaan puoleksi vuodeksi. Mitä liikkuu mielessä ennen lähtöä, kuinka valmistaudun "koitokseen", ja mitä tapahtuu paikan päällä. Ajatuksia, kuvia ja elämää.
Kannanottoa matkailusta, maailmanmenosta ja sen vierestä.
Taannehtiva matkapäiväkirja, hiljalleen pala(a)vat päivät. Kuvia kokemuksia kohteita akselilla Barcelona-Cordoba-Lissabon-Porto, koko Iberian niemimaa paketissa, siis.
Elämäni ensimmäinen todellinen haaste. Ja siitä se vasta lähtee...
Blogi suomalaisen globetrotterin kokemuksista maailmalta ja vieraista kulttuureista. Blogi alkaa 9 kk kielenopiskelusta Barcelonassa.
Blogi matkustushullusta, joka suunnittelee muuttoa Barcelonaan v.2012. Blogissa kaikkea elämästä, arjesta ja harrastuksista (valokuvaus, taiteilu, matkustelu..)
Paula Kultanen Ribas on vapaa kirjoittaja, kääntäjä, kolumnisti ja muusikko. Hän on seikkaillut ja keikkaillut Barcelonassa seitsemän vuotta ja kirjoittanut Mondon Barcelona-oppaan. Tässä blogissa Paula kuvailee elämää Barcelonan ääripääviidakossa: boheemius–trendikkyys, tapakset–avantgarde-ravintolat, viinituvat–kuohuviinitilat, flamenco–elektro, Barça–Madrid!