plastic bag
26-vuotias tyttö Helsingistä, jonka intohimona on erilaiset DIY-jutut, niinku oman musiikin ja videoiden tekeminen, ompelu ja muu näpertäminen.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
26-vuotias tyttö Helsingistä, jonka intohimona on erilaiset DIY-jutut, niinku oman musiikin ja videoiden tekeminen, ompelu ja muu näpertäminen.
Pääasiassa pohdintoja ja hämmästyksiä matkalta, jonka päämäärä on Toistaiseksi Tuntematon. Vauvanodotuksen lisäksi sivutaan musiikkia, koiria, ihmissuhteita - eli kaikkea mikä mielessä milloinkin myllertää.
MadCraftin virallinen blogi, jossa bändiläiset kertovat touhuistaan.
Blogissa 16-vuotias poika tekee arvosteluja/infopaketteja/yms. kuuluisista, pääosin suomalaisista, mutta myös muun maailman bändeistä. Samalla blogissa on elämänkerrallistakin löpinää, projekteja yms. Blogissa liikkuu myös vakiobändi, Staintune, jonka kitaristi blogin kirjoittaja on.
Jalankulkuämpärin Rouvat pitävät päiväkirjaa tekemisistään valmistautuessaan toisen albumin julkaisuun.
Vajaa parikymppinen musiikkikasvatuksen fuksi jakaa elämänsä ilot, kilot ja kaikenlaiset häppeningit täällä!
Harrastelijamuusikon mietteitä musiikista, sen lieveilmiöistä ja populaarikulttuurista ylipäätään.
Blogin pitäjä on oululainen musiikinopettaja ja yrittäjä, joka kirjoittaa pianon vapaasta säestyksestä ja bänditoiminnasta.