Mervi ja Matti
Mervi ja Matti kertoo uuden ihmissuhteisiin keskittyvän nettisivuston perustamisesta.
Avainsanaan kuuluu 78 blogia.
Mervi ja Matti kertoo uuden ihmissuhteisiin keskittyvän nettisivuston perustamisesta.
Miehestään eroava keski-ikäinen nainen miettii mihin päin elämässään lähtisi. Uusi elämä alullaan, vanhan elämän riesat painona matkassa.
Suuren kaupungin läheisyydessä asuva sinkkuisä kohtaa eronsa jälkeen muistoihin jääneet nuoruuden rakkaudet ja uudet ihastukset. Sitä elämänsä suurta rakkautta etsiessä Goethen 'Nuoren Wertherin kärsimykset' kainalossaan.
Ex-opettaja, ex-terapiassa kävijä, ex-lihava, ex-rouva. Toisinaan totinen, toisinaan punasteleva. Kohta 40. Vapaaehtoisesti lapseton.
Kolmekymppinen myöhäisherännäinen nainen, joka puuhaa avioeroa miehestään ja alkaa etsiä itseään uudestaan maailmassa, jossa on tilaa vain toisille naisille.
Jokaisen elämässä on hetkiä, jolloin myrskyää. Yhtä lailla on tyyneyden hetkiä. Tämä on kenen tahansa elämä...
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Tämä blogi on kertomus keski-ikäisestä naisesta, joka on narsistin tytär, joka on ollut avoliitossa, ja avioliitossa narsistinkanssa. Hän on kokenut lapsettomuuden, lapsettomuushoidot,hyperstimulaation, sekä niistä alkaneen lääkeriippuvuuden.
Olen vapautunut 27 vuoden avioliitosta narsistin kanssa. Kerron runojen ja tarinoiden avulla kokemuksistani alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Ehkä voin auttaa kohtalotovereitani ymmärtämään jo aikaisemmin kuin minä narsistisen kumppaninsa. Vasta sairastuttuani masennukseen narsistin kohtelusta ja kun mies alkoi tuntua vastenmieliseltä positiivisten tunteiden kuoltua tajusin hakea eroa. Terapiassa alkoivat syöksyä esiin piilottamani tapahtumat ja tunteet ja siitä alkoi uusi elämä
Kohtauksia elämästäni narsistin kanssa. Kertomus siitä miten pääsin irti ja mitä kaikkea piti tapahtua ennenkuin vapauduin.
Tietoa peleistä yleisesti
Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen on aika tutustua aiheeseen miehet ja seksi deitti-ilmoitusten ja nettitreffien siivittäminä.
Täällä kerrotaan niitä tarinoita, joista vaimo ei tiedä. Eikä saa tietää.
Peikkoperheen elämää. Uusperheen arkea. Elämää maaseudulla ja Pohojanmaalla.
Peikkoperheen arkea. Uusperheen elämää maaseudulla Pohjanmaalla.
Pettäjän ajatuksia rikotuista unelmista.
Vähän päälle kolmekymppisen naisen erotarina ja toivottavasti myös henkisen kasvun tarina
Kuvia, biisejä, linkkejä, tekstejä... Straight from 18-year-old girl´s weekdays. :) Come with me!
Monikulttuurisen pariskunnan ja perheen iloja ja suruja. Ongelmiakin.
Monikulttuurisen pariskunnan ja perheen iloja ja suruja. Ongelmiakin.
Paskan ämmän mieli...