Aivokapasiteetti
Aivokapasiteetti on yleiskulttuurikommentaattori. Se istuu luokan etuosassa ja aukoo päätään tietäen olevansa fiksumpi kuin opettaja. Se harrastaa matalamielisiä matalatasoisia matalakulttuurin ruoskintoja.
Avainsanaan kuuluu 47 blogia.
Aivokapasiteetti on yleiskulttuurikommentaattori. Se istuu luokan etuosassa ja aukoo päätään tietäen olevansa fiksumpi kuin opettaja. Se harrastaa matalamielisiä matalatasoisia matalakulttuurin ruoskintoja.
Agnostikon elämänkatsomus.
Ajatuksia olemisesta -blogi pohtii uskon ja uskomisen ongelmia ja erityisesti uskontoihin liittyviä vaaroja. Näkökulma nojaa vahvasti historian opetuksiin, mutta samalla myös uusimpaan ateistiseen ajatteluun ja tutkimukseen.
Blogini on psykologini; jos haluat retkelle pääni sisään, olet saapunut oikeaan paikkaan! Tekstini aihepiirit pyörivät elämänkatsomuksen, politiikan, filosofian ja sekavan ajatusvirtani ympärillä.
Kolmekymppisen "miehen" ajatuksia elävästä elämästä ja sen lieveilmiöistä musiikille omistautuneen silmin. Sanoja säästämättä, loukkauksia kaihtamatta pureutuu myös omaan elämäänsä ja sen raadollisuuteen. "Tämä on minun helvetti, jossa sinulla ei ole valtaa".
Vapaa-ajattelijoiden liitto on pienen klikin hallussa. Lue kuukausilehdet niin tiedät mitä tapahtuu.
Uskonnonfilosofiaa heikon ateismin näkökulmasta.
Lyhyitä kirjoituksia uskosta, uskonnoista ja ateismista. Tervetuloa käännyttämään.
"I created Awakening to be a source of inspiration, laughter and information for myself. The material seen in this blog is not made by me nor owned by me, unless otherwise has been noted. If you see something of your own here and want it off the site, please contact me directly."
Olen 24-vuotias korkeakouluopiskelija Jyväskylästä. Blogini koostuu pääasiassa yhteiskuntakriittisistä kirjoituksista koskien erityisesti maahanmuuttoa, alkoholipolitiikkaa, seksuaalista tasa-arvoa, seksiä yleensäkin, poliittista päätöksentekoa, suurimpien puolueiden valtakartellia, valtamedian puolueellisuutta, uskontoa, taloustilannetta ja koulukiusausta. Ylipäätään kaikkia mahdollisia asioita, jotka sattuvat mietityttämään tai suorastaan nostattamaan verenpainetta. Mukaan mahtuu kuitenkin myös useita vähemmän vakavia luonteenomaisella sarkasmillani höystettyjä pikkutarinoita. Tyylilleni ominaista on todellakin sarkastinen asioiden ylikärjistäminen ja toisinaan jopa suora vittuilu niitä instansseja kohtaan, joista teksti on laadittu. Hyvänä esimerkkinä toimivat valtion virkamiehet.
Entinen feministi. Kristitty, joka kannattaa oikeistoa ja tasa-arvoa.
Englanninkielinen blogini jääkiekosta, politiikasta, feminismistä ja kaikesta muusta.
Jussi K. Niemelä: Tämä blogi sisältää ateismiin, uskonnollisuuteen, filosofiaan ja skeptisismiin liittyviä kirjoituksiani.
Maailmankuvamme on naturalistinen. Suhtaudumme kriittisesti menneisyyden mytologisiin kertomuksiin, joita esitetään historiallisina totuuksina. Edustamme tieteellisrationaalista ajattelua dogmaattisen ja kritiikittömän ajattelun vastapainona.
Läpi läntisen maailman trendinä on luoda uusia valvonta- ja sensuurikoneistoja. Ongelmat pyritään ratkaisemaan kielloilla. Perustavanlaatuisia vapauksia ja ihmisarvoa poljetaan niin kutsutun "suvaitsevaisuuden" nimissä. Demokratia uhkaa hukkua byrokratian alle. Samaan aikaan ihmiskunnan ymmärrys kasvaa valtavaa vauhtia. Internetin ansiosta median ja poliitikkojen tietomonopoli on murtunut. Ihmiset voivat itse tuottaa ja jakaa tietoa. Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisillä on mahdollisuus globaaliin kansalaiskeskusteluun. Ihmiskunta on poikkeuksellisessa tienhaarassa, ja sen on tehtävä valinta. Ihmiskunta voi joko ulkoistaa omatuntonsa ja ymmärryksensä virkamiehille, tai sitten se voi ottaa sille kuuluvan vallan ja vastuun omiin käsiinsä ja kulkea kohti uudenlaista aitoa kansanvaltaa. Tämä blogi käsittelee yhden ihmisen näkemyksiä tästä kaikesta. Kaikki täällä kirjoitettu on pelkkää mielipidetekstiä, eikä sen väitetä edustavan minkäänlaista lopullista totuutta. Ihmisenä olen erehtyväinen, kuten kaikki. Pyrin osoittamaan kaikille väitteilleni lähteet ja tekemään kansalaisjournalismia.
Uskontotieteestä kiinnostunut pääsykoehörhö. Rakastaa eläimiä ja tuntee sielunsisaruutta etenkin kissojen kanssa. Jää toisinaan koukkuun mitä ihmeellisimpiin animesarjoihin.
Filosofian ja historian harrastajan kommentteja erilaisiin asioihin. Osittain englanniksi. Partly in English.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Päivä päivältä vanhenevan melkein 15-vuotiaan tytön ajatuksia ja ajattelemattomuuksia elämästä ja elämättömyydestä, tulevaisuudesta ja menneisyydestä, identiteetistä ja uutisista, niin ja myös lesbonuoren elämästä.