Marilyn Monroe Book Blog
Yksi Marilyn Monroe -kirja viikossa. 52 Marilyn Monroe -kirjaa vuodessa. Ja niistä kirjoitellaan blogiin.
Avainsanaan kuuluu 167 blogia.
Yksi Marilyn Monroe -kirja viikossa. 52 Marilyn Monroe -kirjaa vuodessa. Ja niistä kirjoitellaan blogiin.
Tervetuloa tutustumaan kirja-addiktin arkeen! Luen, esittelen ja arvostelen kirjoja laidasta laitaan. Tällä hetkellä luen eniten chick-litiä ja YA (=Young Adult)-kirjoja.
Asiaa kiinnostavasta musiikista, levyistä sekä keikoista. Genreinä dropattakoon doom metal, stoner rock, psykedeelinen sekä space rock.
Enemmän ja usein vähemmänkin perusteltuja arvioita ja kannanottoja niin asian kuin epäasiankin tiimoilta.
Kirjaplaneetta on tietokirjoihin erikoistunut blogi.
18-vuotias nuori nainen, intohimonaan kirjoittaminen ja lukeminen, kirjoittaa arvosteluja lukemilleen kirjoille.
Musiikkiin keskittyvä blogi, josta löytyy arvosteluja, artikkeleja, videoita ja kaikkea kummaa. Blogissa sivutaan myös elokuvia, pelejä, tietotekniikkaa, kuvankäsittelyä ja kaikkea mahdollista kirjoittajaa kiinnostavaa.
Kirjojen herättämiä ajatuksia, joskus arvostelu(j)a.
Blogi on omistettu kirjoille. Blogin tarkoitus on kuvailla mielenkiintoisia kirjoja ja ehkä siten innostaa toisiakin löytämään niistä luettavaa. Olisi myös mukava, jos kirjat herättäisivät keskustelua.Blogi on täysin epäammattimainen, eikä ammattimaisuuteen pyrikkään. Kirjakuvauksissa on mukana kirjoja laidasta laitaan. Osa kirjoista on kristillisiä ja niissä tulee varmasti kirjoittajan oma vakaumus vahvasti esille.
Kommuunielämää, bileitä ja hieman opiskeluakin.
nuoren helsinkiläismiehen blogi.
PALIKKA-leffa-arvostelublogi on kahden suomalaisen nuoren aloittama projekti joka ei valmistu ikinä. Palikka sisältää leffa-arvosteluja,upeita promokuvia ja random selitystä. Pyrimme lisäilemään katsomiamme elokuvia ja niiden arvosteluja niin usein kuin mahdollista!
Energiajuomista voidaan olla monta mieltä. Siksi otan mielelläni vastaan kommentteja sivulleni omista näkökulmistanne, ja paljonko olisitte juomasta antaneet pisteitä, asteikolla 0-10 (alin 0,5p). Ei ole vääriä pisteitä ;)
Lyhyitä arvostelujani PS3-peleistä. Sivutyöni energiajuomablogin ohella.
Koko maailman kriitikot arvioivat kaikkea ja kaikkia
Derrick-rikossarjaa esittelevä Derrickeria-blogi lopetti toimintansa joulukuussa 2011.