Mortal Spell
Yksi heistä, joka on väsynyt elämään. Tiedostaa tavalla tai toisella sairastavansa anoreksiaa ja masennusta, mutta ei osaa ottaa sitä vakavasti. Päälimmäisenä mielessä kalvaa kysymys - milloin täältä saa lähteä pois?
Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
Yksi heistä, joka on väsynyt elämään. Tiedostaa tavalla tai toisella sairastavansa anoreksiaa ja masennusta, mutta ei osaa ottaa sitä vakavasti. Päälimmäisenä mielessä kalvaa kysymys - milloin täältä saa lähteä pois?
Tavoitteena lakata puremasta ruokkivaa kättä.
Kivaa olla kevyt? 18-vuotiaan anoreksiaan sairastuneen tytön matka kohti hieman fun heavympää elämää, tavoitteena paraneminen. Tappelua syömishäiriömörköä vastaan - kivinen tie kohti vapautta.
Elämällä pelleilyä, anoreksian diagnoosi, 19-vuotias eläkeläinen. Äidin itsemurhasta toipumassa, elämää opettelemassa epävakaan persoonallisuushäiriön, alkoholin ja itsevihan kanssa.
Kun ei ole sairas eikä terve, on elämänsä kadottanut rajatapaus, joka ei huulilleen osaa muodostaa kipuaan ja kätkee sisimpänsä sanahelvettiin.
Se päivä, kun heräsin lihavana. 15-vuotias tyttö, joka vihaa peilikuvaansa.
Päiväperhonen ja taivaan tähti keskustelivat. ”On niin surullista miten mikään noin kaunis elää vain yhden päivän” virkkoi surullinen tähti ystävälleen. ”Älä itke rakas ystävä, minähän elän kokonaisen elämän!” tähän perhonen totesi onnellisena. Tavoitteena saada kiinni varpaistaan, ja kehdata mennä uimarannalle sekä käyttää farkkushortseja
Mörkö mun pääni sisällä.
Syömishäiriö on ottanut vallan kerran, ottaako se sen taas, taistelu jota en olisi halunnut edes aloittaa.
28-vuotiaan syömisäiriöisen naisen pohdintoja
17-vuotiaan tytön kamppailu kaloreita ja ihraa vastaan. Kumpi voittaa?
18-vuotias tyttö purkaa elämäänsä ja laihduttaa.