kriisin lyhyt oppimäärä
18-vuotiaan lapsen likaämpäri puolillaan elämän moskasta.
Avainsanaan kuuluu 51 blogia.
18-vuotiaan lapsen likaämpäri puolillaan elämän moskasta.
Lapsen ajatuksia elämästä ja maailmasta.
Itsevihan keskellä on vaikeaa hengittää. Mitä tehtä, kun mitään ei ole tehtävissä? Tulisiko antaa periksi vai jäädä syvään suohon, josta ei pääse ylös. Tarinoita arkielämän iloista ja suruista.
Yhden naisen vittuilublogi. Välillä (lue: aina) päähän ottaa kaikki, joten jossain sitä on pakko purkaa. Haluan korostaa, että nämä ovat vain minun omia mielipiteitäni. Tarkoitus ei ole loukata ketään. Välillä vain vituttaa.
Aina on jossain joku jolla menee vielä huonommin.
Täs blogi, jonka jokanen haluu salee lukee. XD
masentunut angstiteini jolla on ollut bulimia kirjoittelee kaikkea jännää. mm lesboudestaan ja masennuksestaan. on myös ihan iloisiakin blogipäivityksiä silloi tällöi, ei kauhea useesti kylläkä. harmi.
Kevättuulessa taipuva mänty on jo iso elämys. Runoja, haikuja, tankoja, tilastoja, listoja, tutkimuksia, sarjakuvajuonia, kolumneja, juttua elokuvista, treffailua, deittailua, asiaa parisuhteen pullonkauloista et cetera. Jos haluaa tutustua minuun niin parempaa paikkaa ei ole, paitsi ehkä viikonloppu luonani.
Evottamista + yleistä päänaukomista.
18v pojan avautumista ja turhautumista, ehkä myös jotain kivaakin. katellaa!
Tämä on erään kirjallisuudesta, musiikista ja taiteesta nauttivan landella asuvan nuoren ihmisen blogi hänen elämästään ja kokemuksistaan. Sisältää räiskyvää verbaliikkaa, omituista huumoria ja taiteellista kipuilua!
17-vuotias tyttö etsii valoa tunnelin päästä ja kirjoittaa epämääräisistä ajatuksistaan, joita syömisvammailut värittävät.
16-vuotiaan valitusblogi
Blogissa kerrotaan tositarinaa tällaisen randomin teinitytön elämästä. Kiinnostavaa ja vähemmän kiinnostavaa.
Nuoren tytön blogi elämästä, fiiliksistä ja syömishäiriöstä valokuvilla ja sarkasmilla maustettuna. Trying to find reasons to believe. like it or not.
Kertoo elämästä, jota itsevihassa elävä ihminen yrittää kestää. Kasa tarinoita arkipäivien iloista ja suruista.
Tarinoita, mielipide kirjoituksia, kokemuksia, ajatuksia, ja paljon muuta randomia :3
Pelkoa ja ahdistusta. Kyyneleitä ja ihonpaloja putoilee lattialle tauotta. Silmät kiinni, pimeys hallitsee. Jos kadotan itseni?
Koita kulkea päivä kengissäni, nähdä silmilläni, tuntea sydämelläni. Ajatusten purkua ja itsensä etsimistä väärien polkujen kautta.
parikymppisen "teinin" elämää pro-anan/anan kanssa..