Dagboek
Ulkomaanpelleilyä puukenkämaassa.
Päivitetty 25. huhtikuuta 2012 klo 01:34
- Avainsanat:
- alankomaat
- hollanti
- politiikka
- päiväkirja
- ulkomailla
- ulkosuomalainen
- valokuvablogi
- valokuvat
- valokuvatorstai
- valokuvaus
Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
Ulkomaanpelleilyä puukenkämaassa.
Suomennos Mohammed Rasoelin (alias Zoka F.) kirjasta "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools". Kirja on julkaistu Hollannissa v. 1990. Sen teema on hollantilaisuuden ja islamin törmääminen - ennen kaikkea eurooppalaisuuden puolustuskyvyttömyys ja -haluttomuus islamin levittäytyessä. Kirjoittaja on itse muslimi. Kirja kiellettiin Hollannissa v. 1992 ja poistettiin kaupoista "poliittisesti epäkorrektina". Suomennos on tehty v. 2006.
Ensin oli opiskeluvaihto Hollannissa. Sitten palattiin takaisin kotimaahan. Elämää eteenpäin hyvine ja pahoine hetkineen. Matkassa mukana myös Musti-parson.
Tällä hetkellä blogissa on enimmäkseen kirjoituksia elämästäni Alankomaissa sekä raskaudestani. Kirjoittelen kuitenkin myös muistakin aiheista, jos siltä tuntuu.
Elämää ja tyyliä suomalais-hollantilaisesta näkökulmasta
17v likka viettää vuoden Hollannissa vaihtarina.
Hollannissa asuva mies kirjoittaa juttuja niin päivittäisistä tapahtumista, maailmasta, politiikasta, vegetarismista, elämästä yleensä, ehkä rakkaudesta tai ainakin jostain siihen liittyvästä ja itsestään. Oikeastaan vähän kaikesta mitä mieleen tulee. Paljon huuuhaata mutta paljon myös asiaa.
Tarinoita ja kuvia pääasiassa Hollannista.
Nuoren Environment and Resource Management maisteriopiskelijan kokemuksia Amsterdamista ja ajatuksia elämästä
Matkapäiväkirjamainen teos opiskelijavaihtovuodesta Alankomaissa taiteen ja designin oppilaitoksessa.